Yksin vai yhdessä?
Innovaatio on muotisana. Mahtaako löytyä yritystä, joka ei haluaisi olla innovatiivinen. Tai työntekijää joka ei haluaisi olla luova. Mistä innovaatiot, luovuus ja uudet ratkaisut sitten kumpuavat? Miten minäkin voin ideoida?
Innovaatio on pohjimmiltaan uusi ratkaisu ongelmaan ja ongelmanratkaisuahan me kaikki teemme päivittäin. Arkiluovuutta voi olla oman päivärytmin tehostaminen tai uudenlainen mauste- tai ainesosavalinta, joka saa siihen samaan kanasalaattiin täysin uudenlaisen sävyn. Arkiluovuus on helppo laji siitä syystä, että kukaan ei aseta oikeastaan paineita luovan ratkaisun syntymiselle - toisin kuin muilla elämän osa-alueilla. Lisäksi motivaatio oman toiminnan kehittämiseen löytyy helposti, kun hyöty itselle on välitön.
Työelämässä ja koulussa vanhoihin ja uusiin ongelmiin etsitään jatkuvasti ratkaisuja. Siellä oma kädenjälki ei aina näy lopputuloksessa tai työn tulos saattaa olla tarkasteltavana vasta pitkien aikojen kuluttua. Täten motivaatio uuden luomiseen ei ole yhtä ilmeinen kuin oman toiminnan kehittämisessä.
Kesällä 1666 Isaac Newtonin sanotaan keksineen painovoimalain, kun omena putosi puusta hänen nähtensä. Tässäkö siis vastaus: menet puutarhaan odottamaan omenan putoamista ja pian nimesi on historiankirjoissa? Yksin ideoidessa, puutarhassa odotellen, voi innovaatioiden saapuminen viivästyä.
Newtonin tarinan omenapuu Cambridgessa on kaatunut aikapäiviä sitten ja luulenpa, että painovoimalain ainekset olivat Newtonin päässä jo ennen omenan putoamista. Oma veikkaukseni on, että nuo ainekset syntyivät Newtonin mieleen lukemalla Galilein ja muiden merkkihenkilöiden ajatuksia sekä tekemällä tutkimusyhteistyötä aikalaisten kanssa.
Takasin nykypäivään. Nokian Stephen Elop listasi Tekniikka & Talouden artikkelissa viisi johtamisen prinsiippiä, joissa kolmas oli: "Kumppanuus on avain". Tällä Elop halusi karsia Nokian osastojen välistä kilpailuasetelmaa ja korostaa ulkoista. Lisäksi hän halusi korostaa eri osastojen välistä yhteistyötä Nokialla.
Alussa esittämäni kysymys oli siis "Yksin vai yhdessä?". Toimitusjohtaja Elop lienee sitä mieltä, että yhdessä. Ainakin oma vastaukseni kysymykseen on: yhdessä. Perustuen kokemukseeni markkinointiviestien, materiaalien ja -kanavien suunnittelutilanteista koen, että innovaatioita syntyy, kun on yhteinen ongelma, monta ideoijaa sekä kritiikitön, avoin ja iloinen ilmapiiri.
Ongelma lienee olemassa, jos luet tätä tekstiä, joten enää tarvitset kollegat ideoimaan kritiikittömässä ilmapiirissä. Omena putoaa puusta yleensä ennemmin tai myöhemmin näiden ainesten läsnä ollessa.
Oletko samaa tai eri mieltä? Kommentoi aihetta, ole hyvä.
Innovatiivista loppuvuotta! :)
Kommentit
Kirjoita kommentti →Blogin säännöt
Saranen Consulting Oy:n (jäljempänä SC) Internet-palvelun (jäljempänä ”Palvelu”) blogin ja blogikirjoitusten kommentoinnin säännöt.
- Blogi ja kommentit perustuvat mielipiteen ilmaisun vapauteen
- Blogi ja kommentit eivät välttämättä edusta SC:n virallista kantaa käsiteltävään aiheeseen
- Huomioi Palvelun käyttöehdot kommentoidessasi
- Noudata hyvää tapaa ja kohteliasta ilmaisua kommenteissasi
- Noudata Suomen lakia kommentoidessasi
- Ilmoita asiattomasta kommentista osoitteeseen
- Kysy lisätietoja blogiin liittyen osoitteesta
- SC valitsee julkaistavat kommentit ja voi poistaa asiattomat kommentit ilman erillistä ilmoitusta
- Blogiin kirjoitetut tekstit ja kommentit ovat SC:n vapaasti käytettävissä
- Ilmoita lähde lainatessasi SC:n blogitekstiä muualla
Kirjoittaja
Art Director
Facebook mullistuu?
22.09.2011
27.12.2011 Facebook mullistuu?
22.09.2011 Uusi tuli taloon
14.06.2011 Blogiarkisto »