To be or, not to be… a software tester?
Tapasin viime torstaina ensimmäistä kertaa liittoni mentorointiohjelman avauksessa uuden mentoroitavani. Kuluvan vuoden aikana, tehtävänäni on antaa tukeni urasuunnittelussa sekä auttaa mentoroitavaani hahmottamaan omaa polkuaan valmistumisen jälkeen. Uusi mentoroitavani ei ole ainut valmistumisvaiheessa tuskaa kokeva nuori: mitä minusta tulee isona, mitä voin tehdä, mitkä ovat vahvuuteni? Mistä minun olisi hyvä työurani aloittaa?
Mentoroitavani tuskan jakaa moni hakija, joita kohtaan omassa työssäni lähes päivittäin. Tuore ja hyvä tutkinto on suoritettuna, mutta se ei aina kohtaa työelämän vaatimusten kanssa tai kokeneet konkarit menevät työnhaussa edelle. Moni opiskelija huomaa opintojensa loppuvaiheessa, että opintojen sisältö olisi kannattanut valita toisin. IT-alalla, kuten monella muullakin toimialalla, on osa-alueita, joille ei suoraan löydy osaajia koulun penkiltä, vaan yritysten on koulutettava osaajat itse esimerkiksi rekrytoivien koulutusohjelmien kautta. Nämä saattavat olla myös osa-alueita ja rooleja, joista vastavalmistuneet eivät tiedä tarpeeksi tai heillä ei ole tietämystä, miten kyseiseen rooliin pääsisi kehittymään. Mitä ohjelmistotestajaa tekee tai mitä tällaiselta henkilöltä vaaditaan? Näihin spesifeihin kysymyksiin saa helpommin vastauksia, mutta entäpä jos ei edes tiedä, mitä kysyä?
Muistan vielä omilta opiskeluajoiltani, miten urapalveluiden sijainti oli tiedossa, mutta siihen niiden hyödyntäminen jäi. Onneksi olin itse siinä onnellisessa asemassa, että tiesin, mitä työurallani haluan tehdä. Haastankin teidät kaikki jakamaan omia ajatuksianne omista urapoluistanne sekä kokemuksia siitä, mistä juuri sinä tiesit lähteä kehittämään itseäsi kohti nykyistä rooliasi? Vai onko työurasi ollut ehkä sattumankauppaa?
Liittoni mentorointiohjelmassa on ennätysmäärä osallistujia, jotka eivät ole saaneet tukea ja apua valmistumisvaiheessa esimerkiksi oman oppilaitoksensa urapalveluista. Heistä jokaisella on sama huoli omasta sijoittumisestaan työmarkkinoille. Meillä mentoreilla on nyt vuosi aikaa jakaa omat kokemuksemme ja osaamisemme omille mentoroitavillemme. Mutta oppilaitoksissa on edelleen lukuisia samojen haasteiden kanssa kamppailevia opiskelijoita...
Kommentit
Kirjoita kommentti →Blogin säännöt
Saranen Consulting Oy:n (jäljempänä SC) Internet-palvelun (jäljempänä ”Palvelu”) blogin ja blogikirjoitusten kommentoinnin säännöt.
- Blogi ja kommentit perustuvat mielipiteen ilmaisun vapauteen
- Blogi ja kommentit eivät välttämättä edusta SC:n virallista kantaa käsiteltävään aiheeseen
- Huomioi Palvelun käyttöehdot kommentoidessasi
- Noudata hyvää tapaa ja kohteliasta ilmaisua kommenteissasi
- Noudata Suomen lakia kommentoidessasi
- Ilmoita asiattomasta kommentista osoitteeseen
- Kysy lisätietoja blogiin liittyen osoitteesta
- SC valitsee julkaistavat kommentit ja voi poistaa asiattomat kommentit ilman erillistä ilmoitusta
- Blogiin kirjoitetut tekstit ja kommentit ovat SC:n vapaasti käytettävissä
- Ilmoita lähde lainatessasi SC:n blogitekstiä muualla
Kirjoittaja
27.12.2011 Facebook mullistuu?
22.09.2011 Uusi tuli taloon
14.06.2011 Blogiarkisto »
17.08.2011 | late
En täysin allekirjoita Aatun ajatuksia, sillä jos oppilaitoksessa oppii vain yhden asian (esim. Symbian), on oppilaitos epäonnistunut.
Tyypillisin esimerkki on kansalaisopisto, jossa opetetaan "tekstinkäsittelyä". Oikeasti siellä saatetaan opettaa Wordin käyttöä. Kurssilainen ei sen jälkeen kykenekään käyttämään esimerkiksi OpenOfficea. Jos kurssilla todella olisi opetettu tekstinkäsittelyä, kurssilainen osaisi toimia muunkin teksturin kanssa.
Todellinen ammattilainen osaa alansa periaatteet ja perusasiat sekä niiden soveltamisen kulloinkin käsillä olevaan haasteeseen.
26.05.2011 | Leena Talvensaari
Kiitos Aatu ajatuksia herättävistä kommenteistasi. Osut ajatuksissasi asian ytimeen: IT-alalla muutokset ovat nopeita ja nämä luovat paineita IT-alan asiantuntijoille jatkuvan osaamisen kehittämisen suhteen. Opintojen alussa on mahdotonta ennustaa, minkä teknologian osaajille on kysyntää ja lisäksi oppilaitosten opintosuunnitelmienkin tullessa hieman jäljessä, saattaa oman osaamisen päivittäminen olla jo valmistumisvaiheessa ajankohtaista.
Toki muuttuvat IT-alan vaatimukset luovat odotuksia myös yrityksille ja moni pohtiikin kysymystä siitä, mikä on yritysten velvoite uuden osaamisen kehittämisen suhteen? Tälläkin hetkellä useassa organisaatiossa joudutaan pohtimaan, miten nykyinen henkilöstö koulutetaan uuteen teknologiaan vai lähdetäänkö ajanmukaista osaamista hakemaan talon ulkopuolelta.
Vaikka IT-ala on hyvä esimerkki jatkuvan osaamisen kehittämisestä ja muutoksesta, vaaditaan tätä kuitenkin nykyään lähes jokaisella toimialalla. Viittaat osuvasti lääkäreiden työhön, jossa tietyt asiat pysyvät muuttumattomina, mutta itse alaa elämäni vierestä seuranneena on helppo todeta, että vaatimukset silläkin sektorilla ovat korkealla tasolla, vaikka muutokset eivät toki ole niin rajuja eivätkä verrattavissa IT-alaan.
IT-alan mukanaan tuomat muutokset voi nähdä myös mahdollisuutena ja alan asiantuntijoiden ei varmastikaan tarvitse pelätä, että jokainen päivä olisi työssä samanlainen .
24.05.2011 | Aatu
Se on usein arpapeliä mikä teknologia sattuu silloin olemaan muodissa IT-alalla opintojen loppuvaiheessa. Sinun pitää tietää n. kolmen kuukautta etukäteen mikä teknologia on milloinkin muodissa.
Yritykset elävät kvartaalitaloudessa eli uusia päätöksiä teknologioiden suhteen voidaan tehdä kolmen kuukauden välein neljä kertaa vuodessa. IT-ala on siitä hankala, että uusia teknologioita tulee ja menee sen mukaan mikä on sillä hetkellä ns. muodissa. Jos olet päättänyt perehtyä tiettyyn teknologiaan opiskeluvaiheessa saattaa käydä niin, että kun on ne tutkintopaperit käsissä, niin kyseinen teknologia on jo menneen talven lumia, joten koulutus ja tutkinto saattavat mennä täysin hukkaan ja kortisto kutsuu tai alan vaihto edessä.
Sen vuoksi esimerkiksi yliopistossa opiskellaan laaja-alaisesti siten ettei ns. "hirttäydytä" tiettyyn teknologiaan liikaa vaan yritetään ymmärtää enemmän asiakokonaisuuksia, jotka eivät ole liian muutosherkkiä kiivaasti vaihtuvien uusien teknologioiden suhteen. Luodaan tietynlainen viitekehys, jonka mukaan voidaan soveltaa opittuja asioita laaja-alaisesti.
Esimerkiksi, jos olit päättänyt keskittyä opinnoissasi symbian käyttöjärjestelmään n. kolme vuotta sitten, jolloin se näytti olevan se ns. muodissa oleva teknologia niin tänä keväänä sitä ollaan jo ajamassa alas. Symbianin ammattilaiset ja opiskelijat joutuvat lähtemään ns. uudelleen koulun penkille jollei uusi työnantaja ole tarpeeksi joustava, jotta voisi kouluttautua uuteen teknologiaan työn ohessa.
Niille nuorille jotka miettivät tulevaisuuden ammattia, kehotan miettimään kaksi kertaa suuntautumista IT-alalle. Menkää mieluummin opiskelemaan lääkäriksi, sillä siellä sentään aina tietyt perusasiat pysyvät muuttumattomina vuodesta toiseen toisin kuin IT-alalla.
23.02.2011 | Leena Talvensaari
Kiitos Aleksi kommentistasi.
Odotukset ja ajatukset oman uran suhteen hahmottuvat useimmiten vasta opiskeluiden aikana ja monesti mielikin ehtii muuttua moneen kertaan. Harvalla kun opinnot kouluttavat suoraan ns. kutsumusammatiin kuten lääkäriksi, joutuu suuntaa uralle hakemaan paljon enemmän. On täysin luonnollista, että opiskelemaan lähtiessä ei osaa edes osaa hahmottaa kaikkia mahdollisuuksia työn suhteen ja mitä ne vaativat opiskeluilta. Moni varmasti tarvitsisikin jo opintoja suunnitellessa paljon enemmänkin apua tulevaisuuden suunnittelussa eikä pelkästään opintojen loppuvaiheessa.
Kanssasi samassa tilanteessa on lukuisia vasta valmistuneita ja omia tulevaisuuden tavoitteita sekä työtehtäviä kannattaakin miettiä tarkkaan. Mutta kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että konkreettinen työn tekeminen opettaa eniten ja jos motivaatio on kohdallaan, sopiva rooli ja työtehtävä tulee taatusti löytymään.
22.02.2011 | AleksiN
"Moni opiskelija huomaa opintojensa loppuvaiheessa, että opintojen sisältö olisi kannattanut valita toisin."
Eipä tuota olisi voinut enää selvemmin sanoa. Olen jopa harkinnut hakea uudestaan sinne samaan laitokseen mistä jo valmistuin vuoden vaihteessa, että osaisi edes jotain hyödyllistä.