Uusi tuli taloon - Saranen Consulting Oy

14.06.2011

Uusi tuli taloon

Työpaikan vaihtaminen herättää ihmisessä monenlaisia ajatuksia ja tuntemuksia.

Hyppy tuntemattomaan, poistuminen omalta mukavuusalueeltaan, tutun ja turvallisen taakseen jättäminen, uuden sivun kääntäminen elämässään, kuinka nopeasti kykenee omaksumaan uudet tehtävät ja miten istuu uuteen työporukkaan - epävarmuustekijöitä on useita. Vastaavasti uudet mahdollisuudet ja haasteet, työkaverit ja yrityskulttuuri innostavat ja rohkaisevat.

Itselläni tämä tilanne tuli eteen kuluvan vuoden alussa kun huomasin pohtivani tarkemmin toiveitani ja tavoitteitani, mitä haluaisin ammatillisen ja persoonallisen kehitykseni näkökulmasta saavuttaa , millaisten asioiden parissa työskentelyn kokisin motivoivaksi ja mikä toisi kaivattua vaihtelua arkeen.

Tätä kaikkea mietiskellessäni olin jo ehtinyt työskennellä 15 vuoden ajan ICT-alan monipuolisissa tehtävissä eri yritysten palveluksissa, mutta kuitenkin ajatus jonkintasoisesta uudistuksesta ja muutoksestakin oli ehtinyt hautua mielessäni jo jonkin aikaa.

Lopulta asian ympäri kiertely ja pähkäily sai viimein riittää ja päätin lähteä kokeilemaan siipiäni ja hankkimaan kannuksiani ICT-alan henkilöstörekrytoinnin parissa Saranen Consultingin palveluksessa. Samalla kun saisin itselleni vastuuta sisäisen Infran kehitysprojekteihin liittyen, tiesin että tämä on juuri sitä mitä olin hakenut.

Ennakkoon olin jo tutustunutkin firman kotisivuihin sekä ottanut kontaktia muutamiin työntekijöihin työhaastatteluiden merkeissä. Sen myötä minulle oli piirtynyt mieleeni kuva yrityksestä jossa vallitsee vahva ja hyvä yhteishenki, avoin kommunikaatio sekä reipas yhdessä tekemisen meininki.

Aloittaessani huhtikuun lopulla Saranen Consultingilla Osaamisarviointi ja Urapalvelut-tiimissä, huomasin jo ensimmäisinä päivinä ennakko-odotusteni täyttyvän -ja ylittyvänkin reilusti. Heti ensimmäisenä aamuna konttorille saapuessani minua odotti aamiaistilaisuus, johon koko henkilökunta osallistui toivottamaan uuden tulokkaan lämpimästi tervetulleeksi taloon. Esittäydyttiin puolin ja toisin, rupateltiin mukavia ja olo alkoi tuntua välittömästi kotoisalta.

Ensimmäisten viikkojen aikana minusta pidettiin erinomaisen hyvää huolta. Huolella ja yksityiskohtaisesti toteutettu moduuleista koostuva uuden työntekijän perehdytysohjelma oli kerrassaan ennennäkemättömän upea juttu! Lisäksi sähköpostiini alkoi ilmestyä kollegoiltani kutsuja kahdenkeskisille tutustumislounaille, mitkä tarjosivat tilaisuuden rupatella ja tutustua heihin entistä paremmin.

Tähän kun laitetaan vielä päälle panostus työntekijöiden viihtyvyyteen ja hyvinvointiin, voikin jo todeta että aiemmat mieltä askarruttaneet ennakkoluulot työpaikan vaihtamiseen liittyen saattoi unohtaa saman tien.

Tällä hetkellä työskenneltyäni jo hetken aikaa uuden tehtäväni parissa ja päästyäni antamaan oman panokseni erilaisten projektien ja toimeksiantojen toteutuksiin, odotan innolla ja avoimin mielin uusia haasteita ja kokemuksia. Tästä on hyvä jatkaa ja kuten eräs tuttavani asian ilmaisisi: ”Rock’n’Roll!”

Lämmintä ja aurinkoista kesää!

  • 14.06.2011 | MIR

    Oli mahtavaa saada Sami sinut SC Warriorsien riveihin!

Blogin säännöt

Saranen Consulting Oy:n (jäljempänä SC) Internet-palvelun (jäljempänä ”Palvelu”) blogin ja blogikirjoitusten kommentoinnin säännöt.

  1. Blogi ja kommentit perustuvat mielipiteen ilmaisun vapauteen
  2. Blogi ja kommentit eivät välttämättä edusta SC:n virallista kantaa käsiteltävään aiheeseen
  3. Huomioi Palvelun käyttöehdot kommentoidessasi
  4. Noudata hyvää tapaa ja kohteliasta ilmaisua kommenteissasi
  5. Noudata Suomen lakia kommentoidessasi
  6. Ilmoita asiattomasta kommentista osoitteeseen
  7. Kysy lisätietoja blogiin liittyen osoitteesta
  8. SC valitsee julkaistavat kommentit ja voi poistaa asiattomat kommentit ilman erillistä ilmoitusta
  9. Blogiin kirjoitetut tekstit ja kommentit ovat SC:n vapaasti käytettävissä
  10. Ilmoita lähde lainatessasi SC:n blogitekstiä muualla

 


Saranen Consulting Oy · Tekniikantie 12, FI-02150 Espoo
Käyttöehdot · All rights reserved © 2012