08.12.2017 — Työnhaku

3+1 vinkkiä työuran vakuuttamiseksi

Kirjoittaja
Saranen Consulting

Wanted-rekrytointitapahtuma keräsi työnhakijoita ja rekrytoivia yrityksiä saman katon alle satamäärin. Mitä tapahtumasta jäi mieleen?

1. Kehitä itseäsi aktiivisesti

Ensimmäinen oppi putosikin syliin jo heti Tulevaisuuden työntekijä -seminaarin alussa. Toimitusjohtajamme Janne nosti yhdeksi tärkeimmistä työnhaun elementeistä itsensä kehittämisen. Kyse ei ole niinkään siitä, mihin osaaminen sinua vie, vaan siitä, mihin itse vie omaa osaamistaan.

Työssä oppii koko ajan, ja niin kuuluu ollakin. Varsinkin työuran alussa oleva junnu saa päivittäin tärkeitä oppeja toimialasta, ammatistaan ja työpaikkansa toiminnasta. Oppiminen työssä on aivan eri maailmasta kuin oppiminen koulun penkillä. Omasta oppimisesta ja kehittymisestä onkin ensiarvoisen tärkeää saada palautetta kollegoilta ja esimieheltä nyt, kun tenttien ja suoritusmerkintöjen aika on opintojen myötä ohi.

Kannattaa myös pysytellä kartalla muiden yritysten ja samantyyppisiä töitä tekevien toiminnasta. Kuulostele ammattiliittojen koulutuksia, someryhmiä ja vaikka opiskelukavereiden tarinoita töistä. Mitä muualla tehdään eri tavalla, mitä käytäntöjä voisi lainata omaan tekemiseen ja mitä omassa tekemisessä on sellaista, mitä vinkata muille?

2. Ohjelmistoala kuohuu edelleen – ja työllistää kyllä

IT- ja digialan ammattilaisille suunnattu tapahtuma luonnollisesti esitteli myös ohjelmistoalan ja tekoälyn hyödyntämisen ihmeellistä maailmaa. Kieltenopiskelijana ja kieli-intoilijana vedän kuitenkin rajan ohjelmointiin: koodikielimuuri on sen verran korkea, etten usko saavani koodarin titteliä, vaikka työvoimapula kasvaisi kuinka. Itsetuntemuksen syvällä rintaäänellä uskallan väittää, ettei minulta löydy kompetenssia ja kärsivällisyyttä istua etsimässä ylimääräistä välilyöntiä toimimattoman koodin syövereistä.

Ohjelmistoalan tilastot kertovat kaikille hyvää informaatiota työmarkkinoista. Selvää on, että ohjelmistoyritykset kasvavat ja rekrytoivat myös tulevaisuudessa. En näe mahdottomana, etteivätkö kasvavat yritykset voisi työllistää väkeä myös muihin rooleihin kuin koodareiksi ja testaajiksi. Ja viitaten kohtaan yksi, veikkaanpa että jos osaa jo muutamaa koodikieltä, oppii helposti pari lisää.

3. Somepresenssi: miten pöhistä oikein?

Henkilöbrändäys on tämän vuosikymmenen avainsana, ja sitäkin pitäisi kehittää aktiivisesti. Kuulostaa helpolta päästä alkuun: mitkä ovat vahvuuteni, mistä olen kiinnostunut ja miten nämä voi yhdistää niin, että sille olisi vielä kysyntää markkinoilla? Vaikeampi askel onkin, miten luukuttaa tätä omaa asiantuntijuutta somessa ja saada potentiaaliset työnantajat kiinnostumaan.

Jollakin on asiaa somessa joka päivä, twiittejä ja LinkedIn-postauksia putoilee jatkuvalla syötöllä ja verkostot sen kuin kasvavat. Introvertti jännittyy ja kiristyy: pitäisikö minunkin? No ei, uskallan veikata. Ehkä minunkin somepresenssini vaatii kehittämistä, mutta sellaiseen suuntaan, joka sopii minulle ja kertoo minun persoonastani oleellisen. En haluaisi brändäytyä tyyppinä joka puhuu paljon, muttei sano mitään: ehkä somekanavienikaan ei tarvitse sellaisilta näyttää.

+1: Hyvän tyypin määritelmä

Wanted-tapahtumassa painotettiin ständillä kuin ständillä sitä, että haussa on hyviä tyyppejä. Kyllä hyvä tyyppi aina töitä löytää, kuuluu kammottavan kulunut lause. Se kantaa ikävällä tavalla mukanaan merkitystä, että jos et löydä töitä, et taida olla hyvä tyyppi.

Työnhaku on usein yllättävän tunteikas asia. Itsekin parit pettymysitkut vuosien varrella vuodattaneena tuntuu, että valitsematta jääminen on suurin piirtein synonyymi haukuille. Vaikka rekrystä vastaava kuinka puhelimessa pahoittelisi, että ”olit tosi hyvä tyyppi, ja jäit niukasti toiseksi”, omat korvat kuulevat helposti että ”olet ihan turha tyyppi”.

No eihän kukaan tietysti mikään turha tyyppi ole. Lyhyesti: sinä olet hyvä tyyppi. Voi ihan tosissaan olla niin, että et sopinut juuri siihen työpaikkaan, tehtävään ja yrityskulttuuriin, mitä hait. Tehtävät ja työpaikat ovat keskenään niin erilaisia, että ei yksi ihminen voi olla hyvä niihin kaikkiin – eikä tarvitsekaan olla. Jostain löytyy varmasti se paikka, minne juuri sinä olet aivan helmi tyyppi ja jossa itsekin ihmettelet, miten hyviä työkavereita ympärillä on.

Suosituimmat

Saattaisit olla myös kiinnostunut...

09.04.2024 — Organisaation muutostilanteet

Inhimillisyys apuun muutosneuvotteluissa

Sanalla muutosneuvottelut – ja sen edeltäjällä, yhteistoiminta- eli yt-neuvotteluilla – on karu kaiku. Vaikka neuvotteluita voidaan käydä monenlaisissa...

Lue lisää
28.03.2024 — Uutinen

Tiedote: Mirja Hosionaho aloittaa Sarasen toimitusjohtajana 1.4.2024

Sarasen toimitusjohtajana toiminut Janne Lindfors siirtyy Oppiminen ja Hyvinvointi – liiketoiminta-alueen vetäjäksi Baronalle. Sarasen toimitusjohtajana...

Lue lisää
19.03.2024 — Organisaation muutostilanteet

Älä unohda itseäsi, esihenkilö!

Muutosneuvottelut ovat raskaita prosesseja koko työyhteisölle – myös esihenkilöille. Vaikeassa tilanteessa kaikki menee harvoin nappiin, ja esihenkilöiden...

Lue lisää