Selätä työnhakuketutus!
30.6.2017 | Blogi

Jokaiseen työpaikkaan etsitään ”hyviä tyyppejä näköalapaikalle”, taloudellinen toimeentulo huolettaa ja pitäisi vielä löytää aidosti oman näköisensä työtehtävä ja yrityskulttuuri… Vaatimusten ristitulessa ei ole ihme, että pää lyö tyhjää tyhjän työhakemusdokumentin edessä.

Alla on esitetty neljä yleistä kysymystä tai huolenaihetta, joita työnhakupalveluidemme uravalmentajillemme esitetään.

”En saa kuitenkaan työpaikkaa enää, kun olen niin vanha. Paikat menevät nuoremmille ja vastavalmistuneille huipuille.”

Asiakkaissamme on paljon myös kokeneita työnhakijoita. Monet heistä ovat työllistyneet vaativiin asiantuntija- tai esimiestehtäviin tai löytäneet uusia haasteita rekrytoivien koulutusohjelmien kautta. Kun kokemusta on karttunut jo monelta vuosikymmeneltä, kannattaa rohkeasti hakea oman osaamistason mukaisia tehtäviä. Assistenttitason tehtävät menevät useimmiten vastavalmistuneille, mutta lukuisia eri järjestelmiä käyttänyt, erilaisia työyhteisöjä ja työtapoja nähnyt ja monenlaisia tehtäviä kokeillut henkilö viihtyy paremmin assistentin tehtäviä haastavammissa rooleissa.

Työnhakuun kannattaa ryhtyä avoimin mielin. Omat vahvuudet tulee kartoittaa huolella, ja listata itselleen ne asiat, joissa itsellä on vahva kokemus ja joista on takuulla hyötyä vaikkapa esimiehenä tai erityisasiantuntijana. Muista myös, ettei oppiminen pääty koskaan, joten mitä vielä haluaisit seuraavassa työssäsi oppia? Löytyisikö uusia haasteita myös uusilta toimialoilta tai vaikka kolmannelta sektorilta?

Pidä työnhaussa (ja työelämässä muutoinkin) aina myös huoli omasta jaksamisesta. Älä hae väkisin, vaan etsi oikeasti motivoivia ja innostavia yrityksiä ja työpaikkoja, ja muista harrastaa ja levätä työnhaun ohella.

Marjukka Varis
Chief Resourcing Consultant, Change Services

”En osaa tuoda persoonaani esiin. Millaisia asioita työtä hakiessa edes kannattaisi kertoa, jotta erottuisi massasta?”

Omaa persoonaa voi tuoda työhakemusdokumenteissa esiin monella tavalla. Moni ajattelee, että työnhakuasiakirjat ovat hyvin virallisia dokumentteja, mutta persoonaa saa ja on suotavaakin tuoda esille. CV:ssä on hyvä olla alussa profiili, jossa voi kertoa omasta osaamisesta, työskentelytyylistä ja persoonasta esille omin sanoin. Lukija saa täten persoonasta enemmän tietoa kuin pelkkiä työkokemuksia ja koulutuksia lukiessa. Työhakemus on motivaatiokirjeesi avoimeen työpaikkaan.

Hakemukseen ei ole mitään yleisesti mitään virallista kaavaa, joten omaa persoonaa ja työskentelytyyliä voi tuoda esille konkreettisten esimerkkien kautta. Esimerkiksi kun kerrot omasta osaamisestasi ja vahvuuksistasi, niin tuo esille esimerkkejä kollegoilta ja esimiehiltä vuosien varrella saamistasi kehuista ja kommenteista sekä konkreettisia näyttöjä työelämästä esim. projektien kautta esiin tulleista saavutuksista.

Yksi hyvä erottumisen tapa ovat myös video-CV:t, joita työnantajat eivät vielä valtavasti saa, joten erotut sillä eduksesi.

Laura Sydänmaanlakka
Career Coach, Change Services

”Ilmoitettuja avoimia paikkoja hakee varmaan sata muutakin, enkä saa niihin haastattelukutsuja. Kannattaako avoimia hakemuksia lähettää?”

Hakemus ei välttämättä kohdennu työnantajapäässä, jos luettelet vain kokemuksen pitkänä litaniana tai liian yleisellä tasolla. Mihin tilanteeseen sinä voit tuoda helpotusta tai tuoda ratkaisun pääsemällä yritykseen? Herätä työnantajan mielenkiinto tuomaasi lisäarvoa kohtaan. Sinulla voi olla ammatillisesti todella vankkaa osaamista ja kokemusta, mutta kaikki osaamisesi ei välttämättä sovellu suoraan työnantajan senhetkisiin tarpeisiin. Tutkaile yrityksen verkkosivuja ja pohdi, mitä sieltä mielestäsi puuttuu ja miten voisit tulla puutosta paikkaamaan. Tee taustatyö huolella, jotta voit kontaktoidessa tehdä selväksi, mitä lisäarvoa osaamisesi voi tuoda yritykseen ja mitä voisit yrityksessä tehdä.

Avoimia hakemuksia kannattaa siis ilman muuta lähettää, jotta työnhaussa on mahdollisimman monta kanavaa yhtäaikaisesti käytössä. Omien verkostojen hyödyntäminen, taustatyön tekeminen ja aktiivisuus ovat varteenotettavia väyliä työnhakemisessa sen sijaan, että hakisit ainoastaan avoimiksi ilmoitettuja paikkoja.

Tiina Kivikanto
Project Manager, Change Services

”Miten laajasta kokemuksesta kiteytetään oma ydinosaaminen?”

Tässäkin kannattaa huomioida juuri haettavan tehtävän kannalta oleellinen osaaminen. Kaikki vuosien varrella saamasi kokemus on arvokasta omalla tavallaan, mutta kaikki ei voi olla olennaista nyt hakemassasi työssä. Kirjoita myös auki, miksi haluat juuri tähän työpaikkaan ja miten se sopisi ”uratarinaasi”.

Jos haet avoinna olevaa työpaikkaa, ota ilmoitus ja korosta sieltä ydinsanat: pyri vastaamaan juuri siihen huutoon! Jos haet vaikkapa projektipäälliköksi, älä kerro minkälainen olet esimiehenä, silloin hakemustekstisi menee vähän vinoon. Näin myös osoitat ymmärtäväsi, mitä haet.

Mitä olet oppinut työssäsi, mitä opinnoistasi ja mitä vaikkapa harrastuksistasi tai vapaaehtoistoiminnasta? Listaa myös ammatillinen osaamisesi, yleiset työelämätaitosi ja työpersoonaan liittyvät taitosi. Ammatillinen osaamispuoli liittyy spesifeihin työtehtäviin, yleiset työelämätaidot vaikkapa asiakaspalvelu-, organisointi- ja kommunikointitaitoihin ja työpersoonaan liittyvät taidot voivat koskea tavoitteellisuutta, uuden oppimista ja itsensä johtamista.

Pia Koukkula
Career Coach, Change Services

Viagra Cialis tilaaminen netistä

Ota yhteyttä

Tilaa uutiskirje

×