14.07.2017 — Rekrytointi

Urakehitystä Sarasen matkassa

Kirjoittaja
Esa-Pekka Ekfors

Olen tutustunut Sarasen toimintaan ensimmäisen kerran vastavalmistuneena kauppatieteen maisterina syksyllä 2006. Oulun alueella ei ollut helppo päästä töihin täysin ilman alan työkokemusta. Kaveri vinkkasi hakemaan Sarasen järjestämään AccountPro-koulutusohjelmaan, sillä hänellä oli hyvä kokemus Sarasen TestPro-ohjelmasta pääkaupunkiseudulla. Aloitin AccountProssa loppuvuodesta 2006 työskennellen Pretax-nimisessä yrityksessä.

AccountPro olikin hieno kokemus: sen myötä pääsin tekemään oikeita töitä ja heti kiinni talous- ja palkkahallinnon konkreettisiin tehtäviin. Juuri koulusta valmistuneena se oli hyvä paikka oppia työyhteisössä toimisesta ja kantamaan vastuuta asiakkaista. Työskentelin Pretaxilla kahden vuoden äitiyslomasijaisuuden ajan.

Pretaxin kokemuksen jälkeen sain enemmän vastuuta siirtyessäni työskentelemään Helsinkiin reilut kahdeksan vuotta sitten. Tein samankaltaisiakin tehtäviä kuin aiemmin, mutta esimiesroolissa olin myös muiden työntekijöiden opettajana, mentorina ja ohjaajana. Vastuut laajentuivat paljon ja olin vastuussa oman työni lisäksi myös muiden tekemisistä.

Työssäni olen oppinut, että rekrytointi ei saisi olla rahasta kiinni. Erityisesti asiantuntijapuolella kannattaa kyllä panostaa, jos haluaa kokeneen pitkän linjan ammattilaisen. Kassavirtaa ei voi rekrytoidessa ajatella kahden viikon päähän. Jos yrittää pihistellä kustannuksissa, ovi käy valitettavasti koko ajan ja uuden henkilöstön kouluttaminen vie taas aikaa ja rahaakin.

Työssäni olen oppinut, että rekrytointi ei saisi olla rahasta kiinni.

Koulutusohjelman kautta rekrytoimme entiseen työpaikkaanikin väkeä. Monessa yrityksessä se toimii erinomaisesti: kunhan löydetään sopiva persoona, on aika edullista kouluttaa mukavasta tyypistä ammattimainen työyhteisön osa puolen vuoden aikana. Sen jälkeen voi hyvillä mielin kirjoittaa tutun tyypin kanssa työsopimuksen, eikä työsuhteen alusta enää tarvitse käyttää aikaa perehdyttämiseen. Systeemi myös joustaa, sillä perusasioiden oppimisen jälkeen henkilö voi jatkaa osaamisensa kehittämistä monenlaisiin suuntiin. AccountPro-kurssikavereistani osa teki IT-puolen töitä, yksi kokeneimmista jatkoi suoraan Business Controllerina. Itse tykkäsin asiakasrajapinnassa työskentelystä, joten hoidin isompia asiakkuuksia ja se sopi minulle hyvin.

Nyt Sarasen uusimpana projektipäällikkönä odotan uusia innolla haasteita ja asiakkaiden kanssa työskentelyä. Saranen Consultingin nimi on tullut vastaan monissa yhteyksissä, ja olen aina kuullut yrityksestä pelkkää hyvää. Oltuani koulutusohjelman osallistuja ja yrityspäässä rekrytoimassa Sarasen ohjelmaosallistujia onkin nyt mukava olla niin sanotusti pöydän toisella puolella.

Oulussa tuntuu olevan pitkästä aikaa hyvää pöhinää.

Tulin mukaan työskentelemään Oulun ensimmäisen eTalousPro-koulutusohjelmatoteutuksen parissa, sillä minulla on vahvaa substanssiosaamista sähköisestä taloushallinnosta. Jatkossa pääsen tutustumaan muidenkin kasvavien alojen toimintaan. Oulussa tuntuu olevan pitkästä aikaa hyvää pöhinää: IT-alallakin on valtavasti osaajatarpeita ja enemmän alan työntekijöitä kuin Nokian kulta-aikana. On mukavaa olla mukana auttamassa Oulua kaupungin jatkuvassa kasvussa.

Kirjoittaja Esa-Pekka Ekfors on aloittanut Oulussa projektipäällikkönä heinäkuussa.

Suosituimmat

Saattaisit olla myös kiinnostunut...

19.03.2024 — Organisaation muutostilanteet

Älä unohda itseäsi, esihenkilö!

Muutosneuvottelut ovat raskaita prosesseja koko työyhteisölle – myös esihenkilöille. Vaikeassa tilanteessa kaikki menee harvoin nappiin, ja esihenkilöiden...

Lue lisää
20.02.2024 — Osaamisen uudistaminen

Osaajapulan ratkaisu vaatii yhteistyötä

Muun muassa digitalisaatio, tekoäly ja ilmastonmuutos ovat jo pitkään muovanneet työelämää, ja tahti vain kiihtyy. Samalla muuttuu se, mitä taitoja työelämässä...

Lue lisää
17.01.2024 — Osaamisen uudistaminen

Osaamisen johtamisen ytimessä on aina ihminen

Tämä blogi on jatkoa blogille osaamisen johtaminen työelämämurroksen keskellä. Tuon blogin loppupuolella muistutimme siitä, miten nopeasti yrityksissä ja...

Lue lisää