06.02.2009
Saranen Consulting - Suomen kolmanneksi paras työpaikka
”Helmee duunii!”, huudahti Tiina Mäkinen päästyään lavalle noutamaan kunniakirjaa 4.2. pidetyssä Great Place to Work –gaalaillassa. Saranen Consulting Oy sijoittui Suomen parhaat työpaikat kilpailussa pienten yritysten sarjassa hienosti kolmanneksi. Great Place To Work instituutti järjesti kilpailun nyt seitsemättä kertaa Suomessa ja mukana oli 97 yritystä. Toimitusjohtaja Asta Rossi kertoi kilpailugaalassa Helsingin Vanhalla Ylioppilastalolla, että listalle pääsy oli tänä vuonna vaikeampaa kuin koskaan aikaisemmin.
Saranen Consulting - Suomen kolmanneksi paras työpaikka
Kilpailun tason noususta huolimatta ICT-alan resursointiratkaisuja tarjoava Saranen Consulting Oy paransi sijoitustaan viime vuodesta kolmella pykälällä. Näin yritys sijoittui Suomen parhaiden työpaikkojen listalle jo toisena vuonna peräkkäin. Sijoitus tuli positiivisena yllätyksenä, vaikka henkilöstöasioihin on panostettu viime vuosina yhä enemmän. ”Kävimme henkilöstön kanssa läpi kehityskohteet edellisten tutkimustulosten pohjalta ja pureuduimme näiden alueiden parantamiseen viime vuoden aikana. Koemme, että tiukassa kilpailutilanteessa innostunut ja osaava henkilöstö on paras kilpailuvalttimme” kommentoi toimitusjohtaja Heikki Saranen.
Tutkimuksen tulokset otetaan taas Sarasella tarkkaan arviointiin ja henkilöstön kanssa valitaan kehityskohteet tälle vuodelle. ”Taantuma tuo omat haasteensa myös meidän businekseen. Olemme koko porukalla positiivisella fiiliksellä ja uskomme, että voimme kääntää haasteet voitoksi” kiteyttää tiiminvetäjä Tiina Mäkinen Saraselta.
Lisätietoja Suomen parhaat työpaikat tutkimuksesta
Kaikista osallistujista julkaistaan parhaat työpaikat -listalla paras kolmannes. Osallistujat julkaistaan kolmessa sarjassa: yleinen sarja (alle 500 työntekijää), suurten organisaatioiden sarja (yli 500 työntekijää), sekä pienten organisaatioiden sarja (15-49 työntekijää).
Tutkimuksen toteuttaa Great Place to Work® Institute, joka kartoittaa vuosittain parhaat työpaikat 30 maassa ympäri maailman. Tutkimus perustuu yli 25 vuoden tutkimustyölle ja on globaali hyvän työpaikan standardi. Suomen parhaat työpaikat valitaan pääosin organisaatioiden omien työntekijöiden mielipiteiden perusteella. Kaksi kolmasosaa pisteytyksestä muodostuu suoraan työntekijöiden henkilöstökyselyvastausten perusteella. Lisäksi jokainen osallistuva organisaatio täyttää taustakyselyn organisaation henkilöstöjohtamiskäytännöistä, josta Great Place to Work® Institute Finland:in standardoidulla arviointimenetelmällä tekemä asiantuntija-arvio muodostaa kolmanneksen. Tutkimukseen osallistuvat organisaatiot arvioidaan samalla tavalla ympäri maailman. Tämän vuoksi Suomen parhaat työpaikat -lista on puolueeton hyvän työpaikan mittari.