
Rekrytointiohjelman avulla saat samaan aikaan sekä työpaikan IT-alalta että ajantasaisen koulutuksen uusiin teknologioihin ja tuleviin työtehtäviisi liittyen. Olemme toteuttaneet tähän mennessä yli 50 rekrytoivaa rekrytointiohjelmaa ja näiden kautta on reilusti yli 1000 työnhakijaa löytänyt uuden työpaikan. Monelle rekrytointiohjelma on myös tarjonnut väylän tavallista nopeampaan urakehitykseen.
Vaikka sinulla on hyvä koulutustausta tai useamman vuoden kokemus IT-alan tehtävistä, voi sopivan työpaikan löytäminen osoittautua yllättävän vaikeaksi. Vastavalmistuneiden ongelmana on normaalisti työkokemuksen puute. Kokeneemmat asiantuntijat puolestaan törmäävät työpaikan haussa usein siihen, että tehtävässä vaaditaan tiettyä täsmäosaamista. Monissa työpaikoissa koulutusmahdollisuudet ovat rajalliset, jolloin aikaa henkilökohtaiseen kehittymiseen on rajallisesti, mikä hankaloittaa varsinkin vastavalmistuneiden rekrytointia.
Rekrytointiohjelman tavoitteena on löytää sinulle vakituinen työpaikka. Tätä tukee ohjelman aikana yrityksen puolesta järjestettävä mentorointi sekä korkeatasoinen koulutus. Kouluttajakumppaneinamme teknologiaohjelmissa on pääosin asiantuntijakouluttajat Sovelto, Tieturi ja Teleware sekä taloushallinnon ohjelmissa Eduhouse Oy ja Lasmak Oy. Suunnittelemme ja toteutamme rekrytointiohjelmat ICT-alan yritysten todellisista osaamis- ja rekrytointitarpeista ja tämä yhdessä ohjelman aikaisen ammatillisen kehittymisen kanssa takaa sen, että työ jatkuu myös ohjelman jälkeen.
Rekrytointiohjelman kautta työpaikka
Rekrytointiohjelmat toteutetaan yhteistyössä työhallinnon, yritysten ja asiantuntevien koulutuskumppanien kanssa. Tavoitteena ovat aina sinun rekrytoitumisesi ohjelman kautta vakituiseen työsuhteeseen sekä osaamisesi kehittäminen koulutusten kautta.
Lähtökohtana on aina yrityksen aito rekrytointitarve, johon sinut koulutetaan ja perehdytetään. Käymme yrityksen kanssa heidän rekrytointitarpeensa läpi ja teemme osaamisesi esiarvioinnin tämän rekrytointitarpeen pohjalta. Pyrimme löytämään sinulle aina omaa mielenkiintoasi vastaavan yrityksen ja työtehtävän. Lopullisen päätöksen valinnastasi ohjelmaan tekee aina yritys oman haastattelunsa jälkeen, mikä varmistaa, että lähtökohdat rekrytoitumisellesi ovat puolin ja toisin varmasti kohdallaan.
Kun olet tullut valituksi rekrytointiohjelmaan, ohjelman ajan työskentelet työnantajayrityksessä sekä osallistut ohjelman koulutuspäiviin. Ohjelman aikana sekä sen jälkeen kehittyminen ja menestyminen vaativat sinulta motivaatiota, työtä ja halua oppia. IT-ala muuttuu jatkuvasti ja uusia teknologioita nousee pinnalle tasaisin väliajoin. Ajantasainen koulutus antaa sinulle etulyöntiaseman moniin muihin hakijoihin myös jatkossa, kun olet hakemassa uutta työpaikkaa. Moniin ohjelmiimme liittyy myös ammattitaitoasi kuvaava sertifiointi.
1. Mitä tarkoittaa ”Rekrytoiva koulutusohjelma” ?
Vastaus: Rekrytoivan koulutusohjelman ajatuksena on koulutuksen kautta saada uusi työpaikka. Konseptissa yhdistyy työskentely yrityksessä sekä huipputason koulutus uusimmista teknologioista tai työvälineistä. Rekrytoivan koulutusohjelman tarkoituksena on antaa henkilölle kattava perehdytys ja tuki työtehtäviin sekä koulutuksen avulla mahdollisuus siirtyä myös uudenlaista osaamista vaativiin tehtäviin. Ohjelman jälkeen on aina tavoitteena solmia vakituinen työsuhde yhteistyöyrityksen kanssa.
2. Voinko hakea ohjelmaan vaikka en puhu suomea?
Vastaus: Hakeminen on mahdollista vaikka ei puhuisikaan suomea äidinkielenään. Osassa ohjelmien yhteistyöyrityksistä yrityksen kielenä on englanti, joten hyvällä englanninkielellä työskentely yrityksissä on mahdollista. Suurin osa koulutuskumppaniemme Sovelton, Tieturin ja Telewaren koulutuksista on kuitenkin suomeksi, joten koulutusten osallistuminen vaatii useimmiten hyvän suomen kielen taidon.
3. Saanko ohjelman aikana palkkaa?
Vastaus: Ohjelman ajan olet yritykseen koulutussuhteessa ja yrityksellä ei tällöin ole palkanmaksuvelvoitetta. Palkan sijaan saat kuitenkin koulutustukea, joka perustuu joko ansiosidonnaiseen työttömyyskorvaukseen tai työmarkkinatukeen. Ohjelman aikana saat myös korotuksen perustukeen. Työ- ja palkkasuhde yrityksen kanssa alkaa ohjelman jälkeen.
4. Ovatko kaikki yrityspaikat pk-seudulla? Voiko vain pk-seudulla asuvat osallistua ohjelmaan?
Vastaus: Yhteistyöyrityksillämme on toimipisteitä myös muilla paikkakunnilla, joten ohjelmaan voi osallistua koko Suomen alueella. Ohjelmaan osallistuva henkilö voi myös itse hankkia yhteistyöyrityksen omalta asuinpaikkakunnaltaan. Sovelton, Tieturin ja Telewaren koulutukset pidetään kuitenkin pääsääntöisestä pk-seudulla, Tampereella ja Turussa.
5. Kuinka kauan koulutusohjelma kestää?
Vastaus: Rekrytoivia koulutusohjelmia on sekä tietyn teknologian ympärille rakennettuja yleisiä ohjelmia, joiden koulutussisältö ja kesto ovat vakiot että henkilökohtaisesti räätälöityjä ohjelmia, joiden kesto ja sisältö suunnitellaan henkilön ja yhteistyöyrityksen tarpeista. Yleiset ohjelmat kestävät useimmiten 7 kuukautta ja räätälöidyt ohjelmat 3-8 kuukauteen.
6. Miten yrityksen valinta tehdään? Pitääkö minun itse etsiä yritys?
Vastaus: Saranen Consulting vastaa yhteistyöyrityksen etsimisestä. Yritys valitaan sen mukaan että se on sopiva kullekin hakijalle ja että hakijan tausta soveltuu kyseiseen yrityksen tarpeeseen. Yrityksen edustaja tekee lopullisen valinnan heille parhaiten soveltuvasta hakijasta. Henkilö voi kuitenkin myös itse etsiä yritysyhteistyöpaikan esim. omalta paikkakunnaltaan ja näin varmistaa paikan ohjelmassa.
7. Jos on tiedossa oma paikka niin voiko tulla valituksi sinne ohjelman kautta?
Vastaus: Sopivan paikan löytyminen on mahdollista myös oman yrityskontaktin kautta. Potentiaalisesta yrityspaikasta kannattaa mainita koulutusohjelman vastaaville henkilöille mahdollisimman pian hakuprosessin alkuvaiheessa.
8. Jos on jättänyt hakemuksen www.mol.fi/koulutukset kautta IctProhon niin täytyykö jättää erillinen hakemus myös InfraProhon?
Vastaus: Kyllä, samaan koulutukset ovat työhallinnossa eri ohjelmia ja ollakseen hakijana mukana, täytyy kuhunkin ohjelmaan jättää oma hakemuksensa. On mahdollista olla hakijana useammassa ohjelmassa samanaikaisesti.
9. Jos olen täyttänyt Saranen Consulting Oy:n tietokantaan profiilini TestPro -ohjelmaan, voinko hakea samalla profiililla myös IctPro:hon?
Vastaus: Eri ohjelmien CV/osaamisprofiilit poikkeavat sisällöltään toisistaan, joten kuhunkin ohjelmaan tulee täyttää oma profiilinsa.
10. En pääse tunnuksillani muokkaamaan profiiliani, mitä teen?
Vastaus: Kirjautumisessa on voinut tulla virhe salasanan syötössä. Voit pyytää järjestelmää lähettämään määrittelemäsi salasanan sähköpostiisi ja kokeilla sillä kirjautumista uudelleen. Jos kuitenkaan kirjautuminen ei onnistu, olethan yhteydessä koulutusohjelman koordinaattoriin asiasta.
11. Miten tiedän mikä on tilanteeni hakuprosessissa tällä hetkellä?
Vastaus: Lähetämme hakuprosessin eri vaiheissa kaikille hakijoille tilannetietoa etenemisestä sähköpostitse. Olemme sinuun yhteydessä puhelimitse, mikäli tietty yhteistyöyritys on kiinnostunut haastattelemaan sinua.
12. Mitä koulutuksia ohjelmaan kuuluu? Kuinka monta päivää? Miten ne valitaan
Vastaus: IctPro-ohjelmassa koulutukset voidaan räätälöidä henkilökohtaisesti ja valita kurssit koulutuskumppaniemme (Sovelto, Tieturi, Teleware) julkisesta koulutustarjonnasta vapaasti. Kurssipäiviä on käytettävissä 1,5 per koulutuskuukausi. Koulutuspäivät henkilö valitsee yhdessä yhteistyöyrityksen edustajan kanssa, jotta ne tukevat mahdollisimman hyvin osaamisen kehittymistä ja työtehtäviä.
13. Missä vaiheessa yrityspaikka varmistuu?
Vastaus: Yrityspaikka on varmistunut sen jälkeen kun on ollut yhteistyöyrityksen haastattelussa ja yrityksestä on tullut myönteinen päätös valinnasta.
14. Missä vaiheessa valinnat ohjelmaan tehdään?
Vastaus: Rekrytoivaan koulutusohjelmaan valinnan edellytyksenä on sopivan yhteistyöyrityspaikan löytyminen. Valinnat ohjelmaan tehdään yksitellen sitä mukaa kun yrityspaikat varmistuvat.
15. Ketkä voivat hakea ohjelmaan?
Vastaus: Ohjelmaan voi hakea työttömät työnhakijat, määräaikaisessa työssä olevat tai vakituisessa työsuhteessa olevat työnhakijat, joilla nykyinen työ ei vastaa koulutustaustaa. Myös irtisanomisuhan alaiset työntekijät voivat hakea ohjelmaan.
16. Ilmoitetaanko kaikille, jos ei ohjelmaan tule valituksi?
Vastaus: Kaikille hakijoille ilmoitetaan hakuprosessin etenemisestä. Myös henkilöille, jotka eivät tulleet valituksi ohjelmaan ilmoitetaan mahdollisimman pian.
Avoimet työpaikat
LisääHaku päättyy: 11.03.2012 Paf: Test Automation Specialist
Haku päättyy: 05.03.2012 Sysart Oy: Taloushallinnon testaaja Ouluun
Haku päättyy: 05.03.2012 Kaikki työpaikat (32kpl)
Rekrytointiohjelmat
Lisää→ 10 tulevaisuuden SAP-ammattilaista ServerPro 16.12.2011-29.06.2012
→ 10 kehittymishaluista it-tukihenkilöä SharePoint Expert
→ uusia SharePoint-asiantuntijoita Uusi IT-duuni
→ Puuttuva pala teknologiaosaamiseesi .Net Expert
→ Uusia .NET kehittäjiä Web Expert
→ Visuaalisia web-kehittäjiä AdWords Academy by Google
→ Tulevaisuuden AdWords-ammattilaisten rekrytointiohjelma Java Expert
→ Uusia JavaEE kehittäjiä QA Expert
→ Uusia testauksen tai laadunvarmistuksen ammattilaisia GamePro 26.03.2012-19.10.2012
→ 18 uutta pelialan ammattilaista ServerPro 16.12.2011-29.06.2012
→ 10 järjestelmäasiantuntijaa
Referenssit
Ari Viikilä
Ohjelmistosuunnittelija
Innofactor Oyj
”Rekrytointiohjelma tarjosi minulle mahdollisuuden rekrytoitua työtehtäviin, joihin olisi ollut muuten hankala päästä. Ohjelma oli kokonaisuudessaan hyvin organisoitu ja jaksotettu, ja ohjelmaan kuuluneet koulutukset sekä yhteistyöyrityksessä työskentely täydensivät sopivasti toisiaan.”
Teresa Liimatta
Digitase Oy
"eTalousPro-ohjelma oli erittäin antoisa ja antoi riittävän monipuolisen kuvan taloushallinnon eri osa-alueista."
Emily Aderinwale
Qentinel Oy
"Pääsin kertaamaan taitojani taloushallinnon ammattilaisena, minkä lisäksi sain harjoittelun jälkeen mahtavan työpaikan."
Minna Heinonen
HiQ Finland
"Yrityspaikkani oli napakymppi. Saranen Consultingin puolelta ohjelma oli ammattitaitoisesti toteutettu ja homma pelasi kaikissa tilanteissa."
Sakari Vuori
Software Designer
MOSSPro-ohjelman osallistuja
”Sain tilaisuuden päästä töihin menestyvään yritykseen ja tehdä oikeita töitä SharePointin parissa."
Sam Jansson
Järjestelmäasiantuntija
InfraPro-ohjelman osallistuja
”Suosittelen lämpimästi rekrytointiohjelmaan osallistumista. Ohjelma auttoi minua pääsemään uratavoitteisiini ja laajentamaan ammattitaitoani IT-infra -ympäristössä.”
Matti Tuiskunen
Järjestelmäasiantuntija
Javerdel Oy
”Ohjelmasta sain ennen kaikkea työkokemusta ja hyvän työpaikan mutta lisäksi mielenkiintoista ja hyödyllistä koulutusta. Sain varmuutta sekä nopeutta työskentelyyn, kun töissä ei tarvinnut opetella niin paljoa.”
Maria Di Piazza
Testausinsinööri
Uravalmennusohjelman osallistuja
"Sain konkreettisen tavoitteen ja oikean kuvan osaamisestani. Lisäksi sain hyvän kuvan siitä miten pystyn yhdistämään olemassa olevan työkokemukseni ja koulutukseni ja mitä koulutusta tarvitsen vielä, jotta saavutan "unelmatyöni".
Esko Ranta
Ohjelmistoarkkitehti
ICT Expert Program
"Opetus puolestaan yllätti - se ei ollutkaan tylsää ennen opittua asiaa, vaan uutta ja innostavaa, ja veti porukan keskustelemaan. Opettajista huokui kokemus ja paneutuminen ICT-alan työllistymisen erityispiirteisiin."
Arto Viksten
Ohjelmistosuunnittelija
Housemarque Oy
”Voin suositella työpaikan hakua Sarasen kautta, koska toiminta oli nopeaa, auttavaa ja ammattimaista. Sain Sarasen kautta parhaan työpaikkani tähän mennessä, se kuvaa asiaa mielestäni aika hyvin.”