Google kouluttaa lisää digiosaajia yhdessä TE-palveluiden kanssa
21.6.2017 | Uutiset

Yli 30 tulevaa digiliiketoiminnan, -markkinoinnin ja pelialan kasvuhakkeroinnin huippuosaajaa saapui maanantaina Digital Excellence Academyn aloituspäivään Espooseen.

”Viimeisen puolen vuoden aikana olemme huomanneet ison muutoksen siinä, miten suomalaiset suuret yritykset suhtautuvat digitalisaatioon eli nyt asia on jo vahvasti näiden yritysten strategisella agendalla ja digitalisaatioon liittyvät hankkeet toteutuslistalla välittömästi”, kertoo toimialajohtaja Jonna Toikka Googlelta.

”Digitaalisten ratkaisujen ammattilaisista on yhä kasvava tarve. Googlelle on tullut jo monta vuotta tasaiseen tahtiin kyselyjä osaajista”,  Toikka sanoo ohjelman avauspuheenvuorossaan. Myös Saraselta kysellään usein, milloin alkavat seuraavat digiosaajien rekryohjelmat.

Tämänkertainen digimarkkinoinnin teemoja syventävä toteutus on ensimmäinen laatuaan. Saranen Consulting ja Google Finland ovat nyt kouluttamassa kysytyimpiin digimarkkinoinnin erikoistumisalueisiin uusia tulevaisuuden avaintekijöitä. Joulukuussa päättyvässä toteutuksessa koulutetaan hakukonemarkkinointiin, ohjelmalliseen ostamiseen, digiprojektien johtamiseen ja suunnitteluun sekä pelialan käyttäjähankintaan (UA = user acquisition) uusia osaajia. Näillä kaikilla osaamisalueilla on todella suuri kysyntä yrityksissä. Esimerkiksi pelialalla käyttäjähankinnan tekijöitä on yritetty rekrytoida ulkomaita myöden.

Uudenmaan ELY-keskus ja TE-palvelut tukevat suomalaisia yrityksiä mahdollistamalla rekrytoivan koulutusohjelman toteutumisen. Ohjelman osallistujat ovat olleet työttömiä työnhakijoita ja nyt he pääsevät töihin uuteen yritykseen ja kasvattamaan omaa ammattitaitoa kysytyille alueille. Osaajapulasta kärsiville yrityksille tämä on tehokas väylä kasvattaa uusia ammattilaisia alalle.

Saranen Consulting on toteuttanut Googlen kanssa aiemminkin rekrytoivia koulutusohjelmia. Näiden ohjelmien alumneilta on saatu paljon hyvää palautetta.

”Aiemmat osallistujamme ovat kiitelleet uuden työpaikan lisäksi muun muassa ohjelmasta saatua boostia urakehitykselle”, kertoo tutkimus- ja kehitysjohtaja Anu Ukonlinna. ”AdWords Academy -ohjelmista valmistuneille osaajille on ollut kysyntää ja tarvetta lukuisissa yrityksissä. Työllistyminen on ollut varmalla pohjalla, kun osallistujat ovat panostaneet täysillä omaan ammatilliseen kehittymiseen koko ohjelman ajan. Urakehitys ohjelman jälkeen on ollut monelle hyvinkin nopeaa.”

Tässä toteutuksessa osallistujille räätälöidään työtehtävien mukainen koulutuspolku. Koulutuspäiviä on kaikille 18 ja ne järjestetään yhteistyössä Googlen ja Sarasen koulutuskumppaneiden kanssa. Pääsääntöisesti koulutukset pidetään suomeksi, mutta pelialan koulutukset ovat englanniksi. Suomenkielisiä kouluttajia ei vielä alalla ole tarpeeksi.

”Suomesta löytyy vain joitain kymmeniä piinkovia pelialan UA-ammattilaisia. Tämä koulutus onkin merkittävä panostus suomalaisten pelitalojen tulevaisuuden menestykseen”, Ukonlinna sanoo. ”Koulutusohjelman muutkin erikoistumisvaihtoehdot vastaavat hyvin sitä, minkä alan osaajista Suomessa on nyt pulaa ja millaista osaamista yrityksissä etsitään.”

Lisää aiheesta

Ota yhteyttä

×