
ICT-alan sopeuttamistilanteissa tulee usein esiin tilanne, jossa YT-neuvottelujen kautta on jouduttu irtisanomaan henkilöitä ja liiketoimintatilanteen parannuttua tulee melko nopeasti eteen uusien henkilöiden rekrytointi. Tämä prosessi tulee hyvin kalliiksi yritykselle. Yhtenä vaihtoehtona kustannusten ja yrityksen resurssien säästämiseksi, on koulutusohjelman avulla kouluttaa sopeutettavat henkilöt uusiin tehtäviin yrityksen sisällä.
Olemme toteuttaneet yrityksen sisäisiä uudelleensijoittamisohjelmia suurille ICT-alan ohjelmisto-ja järjestelmätoimittajille sekä konsulttitaloille. Toimimme ohjelmissa kokonaisvastuullisena toimittajana. Suunnittelemme yhdessä yrityksen ja kouluttajien kanssa ohjelmakokonaisuuden ja henkilöiden urakehityksen sekä koordinoimme toteutuksen. Valmennamme henkilöitä ohjelman aikana uusiin työtehtäviin ja annamme heille tukea kehittymisessä. Hoidamme ohjelman päätyttyä raportoinnin niin yritykselle kuin mahdollisille mukana oleville rahoittajatahoillekin päin. Pidämme langat käsissä ja toimimme luotettavana kumppanina kaikille yhteistyötahoille.
Ohjelman hyödyt sopeuttavalle yritykselle
- Kustannussäästöt, kun pystytään nykyistä henkilöä kouluttamaan uusiin tehtäviin uusien henkilöiden rekrytoinnin sijasta
- Kustannustehokkuus ja mahdollinen Työvoimahallinnon tuki ohjelman toteuttamiseen
-
Työnantajaimagon vahvistuminen, kun työnantaja toteuttaa toimenpiteitä, joilla aidosti halutaan pidentää työsuhteita
Ohjelman edut osallistuville henkilöille
- Henkilö saa kattavan teknologia- tai vastaavan koulutuksen alan parhaimpien ammattilaiskouluttajien pitämänä. Kouluttajakumppaneinamme teknologiakoulutuksissa ovat Sovelto, Tieturi ja Teleware.
- Henkilön mahdollisuus pitkään työsuhteeseen yrityksessä säilyy
- Henkilön osaaminen pysyy ajantasaisena ja lisää mahdollisuuksia urakehitykseen
Autamme mielellämme viemään läpi koko ohjelman aina suunnittelusta ja rahoitusneuvotteluista ohjelman toteutukseen ja raportointiin saakka.
Referenssit
Juha Levo, Tietokarhu Oy
”Käytännössä Sarasen HRD-palvelu on ollut joustava ja mielekäs tapa saada tukea ja asiantuntemusta organisaation ja henkilöstöjohtamisen kehittämiseen.”
Tuomas Nousiainen, HiQ Quality Services Oy
”Yhteistyö Saranen Consultingin kanssa on ollut pitkäjänteistä ja helppoa. Olemme rekrytoineet henkilöitä kaikkiin tiimeihimme lähtien sulautettujen ohjelmistojen kehittäjistä MS teknologioiden kehittäjiin, laadunvarmistukseen sekä yrityksen johtotehtäviin.”
Marko Malinen, CEO, Softability Group Oy
12.03.2012 Rauhallista joulua ja menestyksekästä uutta vuotta!
22.12.2011 ICT-alan resursoinnin osaajat Barona IT ja Saranen Consulting yhdistävät voimansa
16.11.2011 Lisää