”Äkkilähtö työhön oli kuin lottovoitto”
31.3.2017 | Blogi

Jäin työnhakijaksi viime heinäkuussa ja aloitin työnhaun prosessit aktiivisemmin syyskuussa. Omalla kohdallani syksyllä oli suuri haaste, että minulle ei ollut juuri mitään sopivaa haettavaa. Mietin myös, mitä oikeasti haluan, koska niin moni asia kiinnosti. Minulla ei myöskään ollut paljon kokemusta työnhausta. Eli ihan muutama haaste. Varmaa oli kuitenkin, että unelmatyössäni halusin yhdistää jollain lailla myynnin, markkinoinnin ja asiakaspalvelun, joten kouluttajan tehtävä oli kaikkein houkuttelevin.

Äkkilähtö työhön -palvelun aloitus marraskuun lopussa oli kuin lottovoitto ja mieletön opinpolku. Olin törmännyt Äkkilähtö työhön -palveluun Sarasen nettisivuilla, mutta en tiennyt, että voin TE-toimiston asiakkaana osallistua siihen, ennen kuin TE-toimisto sattui samoihin aikoihin kysymään, haluaisinko mennä mukaan. Valittavana oli muitakin työnhaunvalmennusyrityksiä, mutta Sarasen ohjelma oli kaikkein mielenkiintoisin monipuolisuutensa takia ja valinta oli minulle helppo. Syksyllä tuntui, että seinät tuntuivat kaatuvan kotona niskaan, vaikka olenkin aktiivinen verkostoituja; tai ehkä juuri siksi. Samoihin aikoihin aloin nimittäin myös itse järjestämään aktiivisten työnhakijoiden vertaistuki- ja verkostoitumislounaita omalla paikkakunnallani. Tammikuussa oli ajoittain jopa kiirettä kaikkien työnhakuaktiviteettien kanssa.

Energiaa ihmisistä ja tunteiden vuoristorataa

Voin todellakin suositella ”Äkkilähtöä” täydestä sydämestäni! Palvelun myötä sain kirkastusta ajatuksiini ja paljon työnhaun vinkkejä workshopeista. Iso pelastus omalla kohdallani olivat kaikki ne ihmiset, joita tapasin ryhmäkeskusteluissa ja workshopeissa. En voi sanoa, että päivääkään en vaihtaisi pois (vaihtaisin muutaman :)), mutta tätä koko matkaa en vaihtaisi.

Työnhaussa tulevat eteen varmaan kaikki maailman tunnetilat epätoivosta riemuun; itse kävin suurin piirtein kaikki läpi. Äkkilähtö-palvelusta opin, että jokaisen täytyy itse löytää keino päästä epätoivosta taas positiivisen työnhaun pariin. Itselläni toimi aika luontaisesti positiivisuus, sinnikkyys ja aktiivisuus. Oma osaaminen kannattaa myös kartoittaa huolella ja kiteyttää se myyväksi hissipuheeksi – mitä kaikkea osaamista itsestä löytyykään, se voi jopa yllättää.

Usko tulevaan auttaa jokaista työnhakijaa

Kun alkoi pöhinä, niin sitten se tapahtui! Löysin oman paikkani Efectellä. Työn aloitus meni vauhdilla; torstaina kävin toisen kierroksen haastattelussa, perjantaina kirjoitin jo työsopimuksen ja maanantaina aloitin työt. Tämä paikka oli haussa ihan julkisesti ja prosessissa meni melkein 3 kuukautta. Halusin todellakin tämän paikan! Olin loppusuoralla pariin muuhunkin potentiaaliseen työpaikkaan omien verkostojeni kautta, ja oma pää oli jo sekaisin, positiivisella tavalla kylläkin.

Jokaiselle on jossain se oikea työpaikka, vaikka välillä ei siltä tuntuisikaan. Samassa tilanteessa oleville työnhakijoille toivotan rutkasti sinnikkyyttä ja uskoa tulevaan! Kiitos kaikille teille ihanille immeisille, joita tapasin tämän palvelun aikana. Miten hurjasti kaikenlaista osaamista onkaan vapailla markkinoilla! Kiitos myös kaikille niille Sarasen ammattilaisille, jotka kohtasin työnhakuni aikana. Erityiskiitos vielä projektin vetäjälle Tiina Kivikannolle. Kaimallani Tiinalla paistoi jo heti alussa aito halu auttaa työnhakijoita ja tiesin hänen olevan vain puhelinsoiton tai sähköpostin päässä, jos tarvitsen tukea tai apua työnhaussani. Hänellä on taito antaa aitoa palautetta rakentavasti ja kannustavasti. Koko Sarasen väellä on aito halu auttaa! Tsemppiä ja ihanaa kevättä!

Tiina Kaitosalmi osallistui Saranen Consultingin Äkkilähtö työhön! -ohjelmaan keväällä 2017. Tämän tekstin kirjoitushetkellä Tiinalla on takanaan ensimmäinen viikko Efecten kouluttajana, ja Tiina kokee löytäneensä täydellisen ”matchin”.

Äkkilähtö työhön! -palvelu on osa hallituksen kärkihankkeita eli työnvälityksen ostopalvelupilotteja. Palvelu on tarkoitettu 3-6 kk työttömänä olleille TE-palveluiden asiakkaille ja se on käynnissä 2017 syksyyn saakka. Palveluun voi vielä ilmoittautua mukaan. Lue lisää palvelusta

Lisää aiheesta

Ota yhteyttä

Henkilötietoja käytetään Saranen Consulting palveluista kertomiseen yhteydenoton yhteydessä. Lue lisää henkilötietojen käsittelystämme tietosuojaselosteestamme.