Analytiikka meni mustikkaan
31.8.2018 | Blogi

Tapio Linkosalo pääsi AnalyticsPro-ohjelman kautta työprojektiin, josta syntyi koko kansan iloksi mustikkaan.fi-sovellus. Tapio kertoo, miten hän päätyi tutkijantyöstä analyytikoksi Innofactorille.

Tutkijan työura koostuu usein lyhyistä pätkätöistä ja projekteista. Viime vuosina tutkijan työni ovat olleet entistä enemmän silppua, ja niiden välissä ollut myös työttömyysjaksoja. Aloin tuntea, että asialle olisi syytä tehdä jotain. Niinpä alkuvuodesta hain mukaan AnalyticsPro-koulutusohjelmaan ja aloitin analytiikan harjoittelijana Innofactorilla.

Etukäteen hyppy toki arvelutti, mutta muutos oli kuitenkin loppujen lopuksi pienempi kuin kuvittelin. Suurin ero tutkijankammion ja IT-maailman välillä liittyy erilaiseen työkulttuuriin. Tutkijana olin vastuussa tutkimusprojektin kaikista vaiheista aina rahoituksen hakemisesta ja suunnittelusta analysointiin ja artikkelin kirjoitukseen. Yritysmaailmassa jokaisella työntekijällä on omat, selkeät roolinsa, ja töitä tehdään ryhmissä, joissa jokainen tuo oman panoksensa lopputuloksen eteen.

Nuo selkeät roolit tulivat selvästi esiin myös mustikkaan.fi-saittia tehtäessä. Meillä oli tiimissä niin graafisen ulkoasun suunnittelija kuin myös web-devaaja. Oma panokseni oli sivun takana pyörivän mallin kehittäminen ja skriptaus. Myös markkinointiin ja PR-puoleen oli omat tekijänsä.

Mustikkaan-saittia ei tehty ihan tyhjästä, vaan olin jo tutkijanurani aikana ideoinut mustikan kypsymismallin julkaisemista web-käyttöliittymän kautta. Tutkijana en kuitenkaan onnistunut saamaan projektille rahoitusta. Esitin ideani toteutettavaksi Innofactorin hackathon-tapahtumassa, suunnitelma otettiin ilolla vastaan.

Päivän mittaisessa Hackathonissa teimme sovelluksesta demon, ja saimme sitten Innofactorilta luvan kehittää ideaa eteenpäin toimivaksi sovellukseksi. Mustikkaan.fi on malli, joka säädatan perusteella ennustetaan mustikan kypsymisen ajoittumisen eri puolilla Suomea.

Innofactorilla teen ennen kaikkea web-analytiikkaa, ja olen päässyt soveltamaan tutkijana oppimiani asioita muutenkin data-analytiikan parissa. Jo tutkijanurani aikana pidin itseäni enemmän ”menetelmätyyppinä”: asiantuntijana, jonka luokse muut tutkijat tulevat kysymään neuvoja parhaasta menetelmästä ja mallinnuksesta. Taustani on matematiikan ja tilastotieteiden puolelta, ja metsäekologian substanssiosaamista on kertynyt yli 20 vuoden ajalta.

Hain mukaan AnalyticsProhon aika matalin odotuksin: olin ajatellut, etteivät työllistymiskurssit antaisi minulle mitään uutta. AnalyticsPro yllätti minut myönteisesti johdatuksena IT-maailman saloihin. Ohjelman parasta antia oli kuitenkin Sarasen ”matchmaking”, jossa työnhakijat ja potentiaaliset työpaikat kohtaavat. Olin jo ennen koulutusohjelmaa hakenut analyytikon töitä, mutta en ollut löytänyt sopivaa paikkaa. Innofactorilta tuskin olisin keksinyt omin päin kysellä työpaikkaa.

Oli todella positiivinen yllätys löytää Innofactorilta näin mukava työyhteisö ja mielenkiintoista tekemistä! Tämä on myös työurani ensimmäinen vakituinen työsopimus. Tuntuuhan se aika huikealta, että ehdin yli viisikymppiseksi ennen kuin minulle löytyi vakituinen työsuhde pätkittäisten tutkimusprojektirahoitusten sijaan.

Koulutusohjelma on tosiaan oikeasti toimiva väylä työsuhteeseen. Olen tosi mielissäni, että löysin AnalyticsPron ja päädyin sen kautta uudelle työuralle!

Haku Tampereen AnalyticsPro-ohjelmaan on auki 23.10. asti – hae nyt!

Lisää aiheesta

Ota yhteyttä

Henkilötietoja käytetään Saranen Consulting palveluista kertomiseen yhteydenoton yhteydessä. Lue lisää henkilötietojen käsittelystämme tietosuojaselosteestamme.