Näin haet

Näin haet

Hakuohjeet

Toteuta haaveesi työurasta pelialalla! Hakuaika on päättynyt 28.2.2018.

Näin haet

Ohjelmaan hakeminen edellyttää kahden hakemuksen täyttämistä:

  1. Jätä työhallinnon hakemus osoitteessa www.te-toimisto.fi/koulutushaku (koulutusnumero 677131) tai omassa TE-toimistossasi.
  2. Täytä lisäksi tietosi myös Sarasen järjestelmään, sillä kutsut haastatteluihin lähetetään tämän hakemuksen perusteella.

Kenelle GamePro on tarkoitettu?

GamePro-ohjelma on suunnattu pelialasta kiinnostuneille henkilöille, jotka haluavat kehittyä alan huippuammattilaisiksi. Eri tehtävissä osaamisvaatimukset ovat hyvin erilaisia ja tehtävissä menestyminen edellyttää soveltuvaa taustaa. Esimerkiksi peliohjelmoijalta edellytetään vähintään ohjelmoinnin perusosaamista ja peligraafikon tehtävissä pelillisesti painottunut graafinen osaaminen on tärkein valintakriteeri. Pelisuunnittelijan tai tuottajan koulutustausta vaihtelee, mutta tyypillisesti näissä rooleissa työskentelevillä on kaupallinen, tekninen tai humanistinen koulutus yhdistettynä erinomaiseen suulliseen ja kirjalliseen ilmaisuun.

Osaamisesi voi olla tullut joko koulutuksen tai tekemisen kautta. Halu kehittää omaa osaamista sekä motivaatio toimia tulevaisuudessa pelinkehitystehtävissä ovat tärkeitä, minkä lisäksi yhteistyöyritykset arvostavat erittäin paljon omaa harrastuneisuutta sekä aitoa kiinnostusta pelinkehitykseen. Muista liittää hakemukseesi mahdollinen linkki omaan portfolioosi.

Koulutusjaksot vaativat pääsääntöisesti suomen kielen osaamista, minkä lisäksi työssä tarvitaan usein englantia.

Voit hakea ohjelmaan, mikäli olet vastavalmistunut, työttömänä työnhakijana, irtisanomisuhan alaisena, lomautettuna, määräaikaisessa työsuhteessa tai koulutustasi vastaamattomissa tehtävissä.

Ota yhteyttä

Henkilötietoja käytetään Saranen Consulting palveluista kertomiseen yhteydenoton yhteydessä. Lue lisää henkilötietojen käsittelystämme tietosuojaselosteestamme.