Yrityksille

Yrityksille

UUSI OSAAJA KUSTANNUSTEHOKKAASTI JA VAIVATTOMASTI

Tarvitsetteko uutta osaajaa, joka pystyy nykyaikaistamaan yrityksenne prosesseja ja tehostamaan toimintaanne uusien digitaalisten ratkaisujen avulla?

Digitalization & Software Academy -koulutusohjelman kautta yrityksesi voi rekrytoida ja kouluttaa työntekijän erilaisiin tarvitsemiinsa asiantuntijatehtäviin.

Koulutusohjelman avulla voimme yhdessä kehittää teille potentiaalisesta henkilöstä pätevän osaajan. Valitsemanne osaaja osallistuu yhteensä 23 koulutuspäivään, joiden lisäksi hän työskentelee yrityksessänne täysipäiväisesti 77 päivää. Koulutusohjelmassa ei ole palkanmaksuvelvoitetta, sillä yrityksesi ja osallistujan välille kirjataan koulutussopimus. Ohjelmamme tarkoitus kuitenkin on, että lopussa teillä on juuri omiin tarpeeseenne perehdytetty ja koulutettu osaaja, jonka voitte palkata ilman lisäkustannuksia.

Monipuolinen digitaalinen koulutus

Koulutus toteutetaan täysin digitaalisesti, joten ohjelmaamme ei ole paikkakuntarajoitteita. Osaajilla on käytössä PluralSight-verkkokoulutusympäristö, jossa on valittavissa lähes 7 000 eri kurssia. Verkko-oppimisympäristö mahdollistaa koulutuksen räätälöinnin vastaamaan mahdollisimman hyvin henkilön työtehtäviä ja yrityksenne osaamistarvetta.

Koulutus sisältää esimerkiksi seuraavia aiheita:

  • Miten opiskelen ohjelmistokehitystä verkossa?
  • Business & Service Design
  • Asiakaslähtöisyys osana organisaation toimintaa
  • Asiakasymmärryksestä palvelun tuottamiseen
  • Liiketoiminnallinen valinta palvelulle
  • Vuorovaikutus & viestintä
  • Hankinnan ammattilaiseksi
  • Projektinhallinta

Riskitön ratkaisu rekrytointiin

Yrityksenne sitoutuu Digitalization & Software Academy -ohjelmaan vasta, kun olette itse haastatelleet ehdokkaat ja valinneet teille parhaimman osallistujan. Säästätte resurssejanne rekrytointiprosessista, sillä asiantuntijamme tekevät esivalinnan puolestanne, kunhan olemme yhdessä määritelleet osaajatarpeenne.

Koulutusohjelman päätavoite on osaajan työllistyminen yhteistyöyritykseen, mutta varsinaista velvoitetta osaajan työllistämiseen ei kuitenkaan ole. Koulutusohjelmiemme keskimääräinen työllistymisprosentti on 85%.

Ota yhteyttä

Henkilötietoja käytetään Saranen Consulting palveluista kertomiseen yhteydenoton yhteydessä. Lue lisää henkilötietojen käsittelystämme tietosuojaselosteestamme.