Työllistymisessä ei ole kyse iästä
13.11.2017 | Toimitusjohtajalta

Melkoisen kuuma peruna työmarkkinoilla on ollut iän merkitys työllistymistodennäköisyyteen. Tähän näkee kaikenlaisia kommentteja, joista osasta paistaa varovaisuus tai poliittinen korrektius läpi. Osa taas analysoi ikäkysymystä aidosti ja analyyttisesti.

Oman kokemukseni mukaan iällä on merkitystä, mutta ei niin paljon kuin julkisuudesta voisi päätellä. Ikäkysymyksen korostuessa on usein kyse siitä, että työnhakutaidot eivät ole ajan tasalla tai työnhakua ei osata kohdistaa oikein. Jos mietit hetken aikaa, tiedät varmasti hyvin nuorekkaita eläkeläisiä ja melko vanhentuneita kolmekymppisiä. Ikä on kuitenkin vain numero.

Tietysti tehtäviä ja tilanteita, joissa ikä voi olla rajoitteena. Lentäjäksi tai poliisiksi tuskin pääsee eläkeiässä. Yleistykset ovat aina vaarallisia. Laajassa joukossa voidaan kuitenkin todeta, että esim. monimutkaisia ohjelmointiteknologioita ei välttämättä syvällisesti opi enää eläkeiän lähestyessä, ellei ole aikaisemmin ohjelmoinut.

Toisaalta osaamisen suhteen on tärkeä huomata, että osaaminen on nykyisin paljon muutakin kuin teknistä tai ammatillista taituruutta. Esimerkiksi elämänkokemukseen, verkostoihin, vuorovaikutukseen tai käyttäytymiseen liittyvää osaamista arvostetaan yrityksissä erittäin korkealle. Uravalmentajiemme palautteen perusteella kokeneempien työllistymistä estää myös jääminen jumiin aikaisempiin titteleihin ja organisaatiotasoihin. Kovan tason asiantuntijarooli voisi olla monelle mielekkäämpi, mutta tätä ei välttämättä kyetä ajattelemaan.

Osaaminen on nykyisin paljon muutakin kuin teknistä tai ammatillista taituruutta.

Työllistymisen kannalta ikää tärkeämpää ovat omat työnhakutaidot ja niiden kehittäminen. Pitkän uran tehneillä tässä on keskimäärin enemmän tekemistä, erityisesti kun usein takana on pitkä työsuhde samassa organisaatiossa. Tähänkin on apu lähellä: verkosta löytyy jo nykyisin hyvin paljon erilaista valmennusmateriaalia. Parhaat tulokset saat toki henkilökohtaisen valmentajan avustuksella.  Pientä sparrausta saa myös lähipiiristä, entisistä kollegoista tai esimiehistä. Toki ammattivalmentaja katsoo tilannetta aina objektiivisesti.

Sen lisäksi tarvitaan syvällisempää toimiala- ja työnhaun osaamista työnhakusi suuntaamiseen. Viimeisen kymmenen vuoden aikana työllistymisen keinot eri ikäryhmissä ovat eronneet toisistaan huomattavasti. Samalla osaamisella varustettujen 38-, 50- ja 62-vuotiaiden tehokkaimmat työllistymiskanavat eroavat nykyisin melko paljon toisistaan.  Joissain tilanteissa voi olla järkevää järjestää ensin itselleen näytön paikka esimerkiksi koeajan matalamman palkan, määräaikaisuuden tai vaikka rekrytoivan koulutusohjelman avulla. On kuitenkin vaarallista ajatella ikäkysymystä kategorisesti, sillä ikää ratkaisevampaa ovat aikaisempi kokemuksesi ja osaamisesi.

Lopulta työnhaussakin on kyse oppimisprosessista, joka päättyy työllistymiseen. Thomas Edison yritti peräti tuhat kertaa, ennen kuin onnistui hehkulampun keksimisessä. Kun häneltä myöhemmin kysyttiin miltä epäonnistumiset tuntuivat, Edison vastasi: ”En epäonnistunut tuhatta kertaa, vaan hehkulampun keksiminen oli tuhat askelta sisältävä prosessi”.

Siitä mallia työnhakuun – iästä riippumatta!

Lisää aiheesta

Ota yhteyttä

Henkilötietoja käytetään Saranen Consulting palveluista kertomiseen yhteydenoton yhteydessä. Lue lisää henkilötietojen käsittelystämme tietosuojaselosteestamme.