29.09.2016 — Uutinen

Kasvualojen osaajapula jatkuu

Kirjoittaja
Saranen Consulting

Koko maan tasolla työllisyydestä saatiin elokuun osalta positiivisia uutisia, kun työttömien määrä laski 4200:lla viime vuodesta. Työllisyys on muutenkin vahvasti esillä mediassa päivittäin. Samaan aikaan puhutaan vähemmän toisesta ongelmasta, nimittäin kasvuyritykset kärsivät merkittävästä osaajapulasta. Oikeata osaamista ei vain löydy.

Me Sarasella olemme reagoineet kasvupulaan luomalla uudenlaisia konsepteja. Yhdessä Microsoftin kanssa toteutettava Azure Akatemia sai yli 500 motivoitunutta hakijaa, joista 65 valittiin ilmaiselle BootCamp-jaksolle. Osa henkilöistä jatkaa rekrytoivaan koulutusohjelmaan ja sitä kautta töihin kasvualojen yrityksiin. Myös yrityskohtaisesti räätälöitäviä, 15-20 hengen rekrytointiohjelmia on työn alla ennätysmäärä.

Kilpailukykysopimus ja työllisyyspaketti puhuttavat paljon. Yli 30 henkeä työllistäville yrityksille tulee velvoite tarjota irtisanottaville uudelleentyöllistymiseen tukea ja koulutusta n. keskimääräisen kuukausipalkan hinnalla. Parhaillaan keskustelemme asiakkaidemme kanssa näihin räätälöitävistä ratkaisuista.

Osana Nokian muutostilannetta tarjoamme yhdessä Nokian kanssa lähteville henkilöille mahdollisuuden tulla mukaan työnhaku- ja uravalmennushubiin Espoossa, Tampereella ja Oulussa. Kohderyhmä voi tulla työnhakuhubiin milloin vain tapaamaan valmentajaa. Hubi tuo yhteen työnhakijat ja rekrytoivat yritykset ainutlaatuisella tavalla. Näin pyrimme parantamaan osaajien ja rekrytoivien yritysten kohtaamisia. Jos teillä on tarvetta uusille osaajille olette tervetulleita Hubiin tapaamaan ICT-alan työnhakijoita!

Eräänä uutena palveluna on lyhyen aikaa työttömänä olleiden Äkkilähtö Työhön!, johon on hakeutunut jo yli 50 erittäin motivoitunutta eri alojen asiantuntijaa. Toimimme tässäkin törmäyttäjänä kasvuyritysten ja äskettäin työttömäksi jääneiden asiantuntijoiden välillä.

Myös itse olemme päässeet kasvusta ja osaajapulasta osalliseksi. Puolen vuoden sisällä meillä Sarasella on aloittanut 20 uutta työntekijää, ja olemme rekrytoimassa myös lisää. Tämä auttaa meitä myös ymmärtämään osaajapulasta kärsiviä asiakkaitamme, kun elämme samaa tilannetta!

Menestyksekästä ja energistä syksyä!

Janne

Suosituimmat

Saattaisit olla myös kiinnostunut...

10.05.2023 — Uutinen

Saranen X Skillcode – Rakennamme yhdessä vaikuttavia osaamisratkaisuja

Nykyosaajien osaamisen uudistaminen sekä jatkuva oppiminen ovat keskeisiä osaamispulan ratkaisun keinoja. Vauhdittaaksemme oppimisratkaisujen kehittämistä ja...

Lue lisää
25.11.2022 — Uutinen

Muutosturvalaki täydentyy 2023

Yhteistoimintalakiin liittyvä muutosturva saa alkuvuodesta 2023 lisäosan. Muutosturvan täydennyksellä pyritään parantamaan 55-vuotiaiden ja sitä vanhempien...

Lue lisää
29.09.2022 —

Nouse palkkahallinnon tehtäviin Accountorilla

Oletko kiinnostunut palkanlaskijan tai palkka-assistentin työstä? Nyt sinulla on mahdollisuus kasvaa näihin rooleihin. Järjestämme nimittäin Accountorin kanssa...

Lue lisää