Netvisor Talent
Selätä osaajamurros, rekrytoi kouluttamalla
Netvisor Talent toimii vastavoimana kasvun jämähtämiselle. Sen avulla teet rekrytoinnista ennakoitavaa ja näet terävämmin yrityksesi tulevaisuuteen.
Onko yrityksesi valmiina taloushallinnon murrokseen?
Taloushallinnon työn vaatimukset ovat muuttuneet. Kun kirjanpitäjän työ kehittyy kuittien käsittelystä yrityksen talouslukujen murskaamiseen, siirtyykin huomio uusiin tekijöihin. Kuinka sujuvoittaa asiakaspalvelua? Miten tukea yritysten päätöksentekoa? Kuinka hyödyntää teknologiaa ja tekoälyä kasvun vauhdittamiseksi?
Netvisor Talentin tehtävänä on kasvattaa uusia taloushallinnon asiantuntijoita vastaamaan tulevaisuuden tarpeita. Sen lisäksi, että ohjelman kautta rekrytoidut osaajat vahvistat yrityksesi osaamista kirjanpidon tai palkanlaskun saralla, tasoitat myös tietä jo käynnissä olevalta osaajamurrokselta.
Miksi rekrytoida kouluttamalla?
30h säästettyä aikaa rekryssä per hlö
Koulutuksen prosessit ovat teille ripeitä, riskittömiä ja vaivattomia. Me etsimme oikeat hakijat ja teemme kaiken paperityön. Te sitoudutte ohjelmaan vasta, kun löydämme teille mieluisen osaajan.
Jopa 70% kustannuksista rahoittaa ELY
Koulutusohjelmamme taipuvat moneen ja voit rekrytoida sen kautta itsellesi yhden tai useamman osaajan, helposti ja kustannustehokkaasti.
Mahdollistaa rekrytoinnin erilaisiin ja eritasoisiin rooleihin
Haetteko juniorimpaa tekijää tai jo meritoituneempaa asiantuntijaosaamista? Ohjelma mahdollistaa uusien osaajien rekrytoinnin monenlaisiin ja eritasoisiin kirjanpidon, taloushallinnon asiantuntijatehtävien ja palkkahallinnon rooleihin.
Tutustu tästä koulutuksen sisältöön
Netvisor Talentin koulutuskokonaisuus kattaa kaiken tarvittavan substanssiosaamisesta ja teknologian hyödyntämisestä aina asiakasrajapinnassa tarvittaviin viestintä- ja vuorovaikutustaitoihin. Koulutus varmistaa, että jokainen osallistuja oppii viimeisimmät menetelmät kassavirran hallinnasta, budjetoinnista, veroilmoituksista sekä älykkäästä taloushallinnosta.
Koulutussisältö:
-
Älykäs taloushallinto: rutiinien automatisoinnin ja syventävän analytiikan mahdollisuudet liiketoiminnalle
-
Kassavirta ja budjetointi
-
Kirjanpidon periaatteet ja erityiskysymykset
-
Palkanlaskennan periaatteet ja erityiskysymykset
-
Veroilmoitus ja verotuksen toimittaminen
-
Netvisor-ohjelmisto: laskutus, ostolaskutus, arvonlisäverotus, tilinpäätös ja palkanlaskenta
-
Moderni taloushallinto: tekoälyn hyödyntäminen
-
Taloushallinnon asiantuntijan viestintä- ja vuorovaikutustaidot, ratkaisumyynti
-
Modernit työelämätaidot: itsensä johtaminen ja oman osaamisen kehittäminen
Lopputulos: kirjanpidon ja taloushallinnon osaajia,
joilla on alan tuoreinta tietotaitoa
1.
Rekrytoit tulevaisuuden taloushallinnon ammattilaisia, jotka ymmärtävät teknologian ja ihmisen välisen yhteistyön merkityksen.
2.
Panostat vahvaan asiakaspalveluun, minkä avulla erotut kilpailijoista ja luot pitkäaikaisia asiakassuhteita.
Vahvistetaanko osaamistanne?
Vahvista tulevaisuuden osaamista nyt ja ole askeleen edellä rekrytoinneissa. Ota yhteyttä lomakkeen kautta tai varaa suoraan aika tapaamiselle linkin kautta.
Varaa aikaLöydät myös alueesi omat yhteyshenkilöt sivun lopusta.
Tulevaisuuden osaamisen menestysreseptit
1. Tee teknologiasta työpari
Automaatio, tekoäly ja kehittyneet ohjelmistot muuttavat kirjanpidon prosesseja. Rutiinitehtävät hoituvat teknologian avulla, vapauttaen kirjanpitäjät niihin asiantuntijatehtäviin, jotka tuottavat asiakkaalle eniten lisäarvoa. Tämä vaatii kuitenkin uusien taitojen omaksumista ja jatkuvaa oppimista.
"Kirjanpitäjän työ todellakin tulee muuttumaan kuittien käsittelystä yrityksen talouslukujen murskaamiseen tai numeroilla ohjaamiseen." Lue lisää näkemyksiä täältä!
Marko Heininen
Learning Community Manager
Visma Solutions
2. Enemmän aitoja asiakaskohtaamisia
Taloushallinnon asiantuntijatyö ei enää rajoitu pelkästään taustalla tehtäviin prosesseihin, vaan painottuu entistä enemmän suoraan asiakasrajapintaan. Tämä muutos merkitsee sitä, että osaajien asiakaspalvelutaidot ja asiakaslähtöinen ajattelu nousevat suureen arvoon - ja tähän osaamiseen kannattaa panostaa.
"Tulevaisuuden menestyvät yritykset panostavat henkilöstön osaamiseen ja uudistumiseen jo rekrytointivaiheessa." Lue lisää näkemyksiä täältä!
Mirja Hosionaho
Toimitusjohtaja
Saranen
3. Lisää rohkeaa ratkaisukeskeisyyttä
Pelkkä oikea-aikainen ja virheetön kirjanpito ei enää riitä. Asiakkaat odottavat taloushallinnon ammattilaisilta proaktiivisuutta ja kykyä tuoda lisäarvoa liiketoimintaan. Asiakkaiden tarpeiden ymmärtäminen ja heidän haasteidensa ratkaiseminen vaativat rohkeutta ja uusia lähestymistapoja.
"En usko, että kukaan yrittäjä suuttuu, kun kirjanpitäjä soittaa ja kertoo huomioistaan. Päinvastoin se on huomattava tukijalka yritykselle, joka haluaa tehdä oikeita päätöksiä oikea-aikaisesti.” Lue lisää näkemyksiä täältä!
Samu Lehtonen
Kumppanivastaava
Visma Solutions
Älä tyydy hyvään, vaan valitse Netvisor.
Netvisor helpottaa niin yritysten kuin taloushallinnon ammattilaisten arkea ja yhteispeliä. Yksi järjestelmä toimii taloushallinnon, kirjanpidon, laskutuksen ja palkanlaskennan alustana kaikenkokoisille yrityksille.
Yli 40 000 yritystä luottaa Netvisoriin, tutustu miksi. 👉
Automatisoitu kirjanpito
Älä tyydy tekemään manuaalista työtä, vaan anna automaation hoitaa rutiinit. Netvisorilla 97 % kirjanpidon tositteista syntyy automaattisesti liiketapahtumien pohjalta.
Älykäs myynti- ja ostolaskutus
Ostolaskuautomaatio poistaa turhan työn ostolaskujen käsittelystä ja automaattinen saatavien hallinta auttaa kotiuttamaan saatavat tehokkaasti.
Tehokas palkanlaskenta
Vähemmän manuaalista työtä palkanlaskentaan. Netvisorissa hoidat koko palkanlaskennan prosessin helposti aina työajan kirjauksista, maksatukseen ja kirjanpitoon asti.
Älykästäkin älykkäämpi kassavirtaennuste
Tulipalojen välttämisessä avainsanana on ennakointi ja tässä auttaa kassavirtaennuste, joka antaa tarkan kuvan yrityksen nykyisestä ja tulevasta maksuvalmiudesta.
Raportointi, budjetointi ja ennusteet
Yllätykset loistavat poissaolollaan kun käytössäsi on edistyksellinen budjetoinnin, ennustamisen ja seurannan hoitava Controller.
Edistykselliset rajapinnat
Toimialan edistyksellisin API ja laajin valikoima integraatiota varmistaa sen, että Netvisor yhdistyy muihin käyttämiisi ohjelmistoihin ja tiedot liikkuvat saumattomasti paikasta toiseen.
Kysymyksiä? Meillä on vastauksia.
Miksi en rekrytoisi itse, vaan rekrytoivan koulutusohjelman kautta?
Rekrytoivaan koulutusohjelmaan osallistuminen ei mitenkään sulje pois sitä, että voit rekrytoida myös itse. Päinvastoin! Yleensä erilaisissa rekrytoinneissa on usein hyvin erilaisia tarpeita, joten erilaisia rekrykeinoja kannattaa käyttää. Kaikissa tehtävissä ei kannata käyttää suorarekryä tai siihen ei ole varaa.
Moni yritys (tarkemmin sanottuna yli 2000) on saanut apua rekrytointiinsa kokeilemalla rekrytoivaa koulutusohjelmaa. Ei oikeastaan ole kovin montaa hyvää syytä siihen, että rekrytoivaa koulutusohjelmaa ei kannattaisi kokeilla osana palettia.
Paljonko minun pitää varata aikaa rekrytointiprosessiin, jos olemme mukana koulutusohjelmassa?
Saranen hoitaa rekrytointiprosessin lähes kokonaan. Aluksi sovimme tapaamisen, jossa määrittelemme yhdessä osaajatarpeen, eli sen millaista henkilöä ja millaiseen rooliin lähdemme hakemaan (tapaamisen kesto noin tunti).
Saranen markkinoi ohjelmaa potentiaalisille työnhakijoille sekä etsii ja haastattelee joukosta määritellyn tarpeen perusteella juuri teidän yritykseenne sopivimmat kandidaatit. Esittelemme esivalitut kandidaatit teille (noin tunti), jonka jälkeen itse haastattelette haluamanne hakijat (noin tunti / kandidaatti).
Prosessin alussa on hyvä päättää, kuka yrityksessänne vastaa toimenkuvan/profiilin suunnittelusta, kuka haastattelee valitut kandidaatit ja kuka tekee lopullisen päätöksen. Koulutussuhteen aikana yrityksessä on oltava koulutettavalle myös mentori, joka tukee häntä perehdytysvaiheessa ja työssäoppimisessa.
Miksi hakijat osallistuvat koulutusohjelmaan? Eivätkö he työllistyisi muuten?
Hakijoita on hyvin monenlaisia. Monille ensisijainen motivaatio osallistumiseen on päivittää osaamistaan työmarkkinan jatkuvasti muuttuvien osaamisvaatimusten tasolle. Toinen motivaattori on urasuunnan kääntäminen uudelle alalle.
Aiempi soveltuva pohjakoulutus yhdistettynä kovaan motivaatioon on kokemuksemme mukaan hyvinkin menestyksekäs lähtökohta uudelle uralle. Hakijoissa on usein mukana myös nuoria juuri valmistuneita, jotka haluavat hakea käytännön työkokemusta ja osaamista koulutusohjelman kautta.
Useat työnhakijamme saavat myös suoria työtarjouksia hakuprosessin aikana, mutta haluavat siitä huolimatta hakea uutta työtä mieluummin koulutusohjelman kautta ja päivittää samalla omaa osaamistaan. Tämä tarkoittaa, että hakijat ovat uransa suhteen hyvinkin kunnianhimoisia. Motivaatio onkin hakuprosessissa keskiössä.