Kaikki ohjelmat

Google Cloud Platform RekryKoulutus

Valloita uusi työpaikka ja kasva IT-alan kysytyksi asiantuntijaksi

Valloita uusi työ IT-alalta ja vie asiantuntijuutesi samalla uudelle tasolle 

Haetko uusia urasuuntia IT-alalta? Kiinnostaisiko sinua mahdollisuus kasvaa rooliin, jossa uuden oppiminen on arkipäivää ja kaavamaiset duunit loistavat poissaolollaan? Kauttamme pääset valloittamaan itsellesi uuden työn, kehittymään IT-alan kysytyksi asiantuntijaksi ja viemään osaamisesi tehtäviin, jossa tekemistä riittää nyt ja tulevaisuudessa.

Pilviteknologiat ovat IT-alan tulevaisuus ja nykytoiminnan selkäranka, jonka parissa työt taipuvat moneen eri muottiin. Alan kehityksen myötä myös urapolut monipuolistuvat työllistymismahdollisuudet kasvavat. Paras hetki suunnata pilviosaajaksi onkin nyt.

Hakemalla IT-alan asiantuntijaksi Google Cloud Platform -RekryKoulutuksesta saat tilaisuuden aloittaa uuden työn, sekä kasvattaa samalla asiantuntijuuttasi seuraavalle tasolle uusia työtehtäviäsi tukevan asiantuntijakoulutuksen kautta. Työmahdollisuuksia on useita ja tehtäviä on tarjolla niin alan koulutusta omaaville kyvyille, alanvaihtajille kuin jo kokeneemmillekin osaajille. Taustaasi tärkeämpää onkin kiinnostuksesi alaan ja asenteesi tarttua uusiin työtehtäviin positiivisella otteella.

Ohjelman kautta sinulla ja 12 muulla henkilöllä on mahdollisuus työllistyä pilviosaajaksi. Hae mukaan pian!

Yksi ohjelma, monta uramahdollisuutta

Yhteistyöyrityksemme etsivät avoimiin tehtäviin ennen kaikkea motivoituneita ja oman ammattitaidon kehittämisestä innostuneita uusia osaajia. Sinulla ei siis välttämättä tarvitse olla IT-alan kokemusta – me autamme ohjelman aikana sinua kasvamaan uuteen tehtävääsi!

Avoimia rooleja on useita ja eritasoisia ja lopulliset työtehtävät ovat mahdollisuuksien mukaan muokattavissa henkilöiden osaamisen ja mielenkiintojen mukaisesti. Uusi työsi voi taustastasi riippuen löytyä esimerkiksi pilvikonsultoinnin, tietojärjestelmien, IT-konsultoinnin tai IT-asiantuntijatehtävien parista. 

Google Cloud Platform RekryKoulutus on työvoimakoulutusta, joka on suunnattu työttömille ja työttömyysuhan alla oleville työnhakijoille. Koulutus on osa Grow with Google -ohjelmaa ja se järjestetään yhteistyössä Sarasen, TE-palveluiden, ELY-keskuksen ja Google Suomen kanssa.

Tutustu alta avoinna oleviin mahdollisuuksiin, valitse urasi seuraava suunta ja kasva kauttamme pilviosaajaksi!

 

Ota yhteyttä

Mira_Tapiola_640x640

Mira Tapiola-Garcia

Senior Project Specialist
mira.tapiola@saranen.fi
045 171 6787

Heräsikö sinulle kysyttävää koulutusohjelmasta tai sen sisällöstä? Ota yhteyttä - autamme ja vastaamme mielellämme!

Näissä tehtävissä suurimpia valttejasi ovat

Intohimosi uuden oppimiseen

gcp-icon-3

Pilviosaajana pääset tekemään työtä, jossa ammatillinen kasvu ja uusien ratkaisujen löytäminen ei ole päälleliimattua, vaan aina osana roolikuvausta. Meille merkitsee eniten halusi oppia uutta ja kykysi tarttua projekteihin positiivisella asenteella.

Ratkaisukeskeinen työotteesi

gcp-icon-6

Lähestyt työtehtäviä analyyttisella ja ratkaisukeskeisellä otteella ja nautit siitä, kun ideat saadaan vietyä ajatuksesta käytäntöön. Asiakaslähtöisyys on tärkeä osa sanavarastoasi ja jaat mielelläsi onnistumisia ja oppeja tiimin kanssa.

Halusi kasvaa pilviosaajaksi

gcp-icon-5

Haluat syventää osaamistasi ja kasvaa IT-alan kysytyksi asiantuntijaksi. Etsimme monenlaista osaamista, eikä taustasi tarvitse olla tiettyyn teknologiaan tai osaamiseen sidottua - meille pilviosaajana menestyminen merkitsee ennen kaikkea oikeanlaista asennetta.

Millaisista tehtävistä sinä syttyisit? Kerro siitä meille! Etsimme ennen kaikkea motivoituneita ja oman ammattitaidon kehittämisestä innostuneita uusia tekijöitä. Sinun ei siis välttämättä tarvitse vielä hakuvaiheessa olla valmis asiantuntija – me autamme ohjelman aikana sinut kehittymään uuteen rooliisi. 

Pilvipalveluiden pariin kouluttautuminen ja työllistyminen avaa monia erilaisia ovia. Tavoitteemme on löytää juuri sinun taustaasi, mielenkiintoasi ja urakehitystäsi parhaiten tukeva rooli useiden yhteistyöyrityksiemme joukosta.

Hae mukaan pian - odotamme hakemustasi!

Vaikuta urasi suuntaan - koulutus pähkinänkuoressa

Nostetta uuteen työhön 6 kuukaudessa

Muutakin kuin pelkkä koulutus. Google Cloud Platform -RekryKoulutus yhdistää uudet työtehtävät ja asiantuntijakoulutuksen yhteen pakettiin ainutlaatuisella tavalla. Tähtäimessä olevan työpaikan lisäksi panostat omaan osaamiseesi myös pidemmällä tähtäimellä ja kasvatat asiantuntijuuttasi niiden taitojen parissa, joista työnantajat kilpailevat. Koulutuksen tärkeimpänä tavoitteena on työllistää sinut yhteistyöyritykseemme 6 kk mittaisen ohjelman päätteeksi. Kuuden kuukauden jakson aikana pääset tutustumaan työyhteisöön ja lopullisiin työtehtäviin jo ennalta ja löydät oikeat työkalut tulevassa roolissasi menestymiseen.

RekryKoulutus on työvoimakoulutusta, joka on suunnattu työttömille ja työttömyysuhan alaisille työnhakijoille. Koulutus järjestetään yhteistyössä TE-palveluiden, ELY-keskuksen, Sarasen, Google Suomen ja yhteistyöyritysten kanssa. Ohjelma on osallistujille maksuton.

Työsopimus -uusi työ
Löydä itsesi näköisiä työtehtäviä

Mihin suuntaan haluaisit urallasi seuraavaksi tähdätä? Ohjelma tarjoaa sinulle mahdollisuuden vaikuttaa työurasi suuntaan ja siihen, miltä seuraava roolisi voisi näyttää. Uteliaisuus uusia aiheita ja teknologioita kohtaan, sekä innostus oman ammattitaidon kehittämiseen ovat suurimpia valttejasi, olitpa urasi alkutaipaleella oleva tekijä tai jo kokeneempi asiantuntija. Sinun ei siis välttämättä tarvitse vielä hakuvaiheessa olla valmis asiantuntija – me autamme sinut kasvamaan ohjelman aikana uuteen tehtävääsi!

Avoimia rooleja on useita ja eritasoisia ja lopulliset työtehtävät ovat mahdollisuuksien mukaan muokattavissa hakijoiden osaamisen ja mielenkiintojen mukaisesti. Ohjelman kautta voit siirtyä esimerkiksi seuraaviin tehtäviin:

  • Järjestelmäasiantuntija
  • Cloud Consultant
  • Cloud Specialist
  • System Specialist
  • Cloud Engineer
  • Service Desk Specialist
  • Projektipäällikö
Useita rooleja tarjolla
Hanki taitoja, joista työnantajat kilpailevat

Ajantasaisinta koulutusta alan huipulta. Saat ohjelman aikana laadukasta koulutusta alan johtavilta tekijöiltä sekä saat mahdollisuuden suorittaa arvostetun Associate Cloud Engineer -sertifikaatin. Opit eivät jää pelkästään ajatuksen tasolle, vaan pääset hyödyntämään oppimaasi kätevästi uusissa työtehtävissäsi. Tietopohjainen koulutus kattaa noin 30 prosenttia kuuden kuukauden koulutusajasta.

Ohjelma on osallistujille maksuton ja koulutuspäivät järjestetään toistaiseksi etätoteutuksena.

Asiantuntijakoulutuksessa pääset perehtymään mm. seuraaviin koulutussisältöihin:

  • Pilvipalveluiden perusteet
  • Associate Cloud Engineer -sertifiointipolku
  • DevOps
  • Kubernetes/Docker -perusteet
  • Koneoppiminen ja tekoäly pilviympäristössä
  • Konsultatiiviset vuorovaikutustaidot
Koulutusta
Saranen työnhaun agenttinasi

Vähennät työpaikkojen hakuammuntaa ja hakemuksien määrää. Hakemuksesi yhteydessä täytettävä Sarasen osaamisprofiili toimii käyntikorttinasi hakemasi ohjelman rekrytoiviin yhteistyöyrityksiin, jonka kautta pääset kertomaan taustastasi, osaamisestasi ja motivaatiostasi. Pääset siis yhdellä hakemuksella hakemaan useampaan eri paikkaan.

Me Sarasella tuemme sinua hakuprosessin aikana ja etsimme sinun profiiliisi sopivia työmahdollisuuksia yhteistyöyrityksiemme joukosta. Tavoitteemme on löytää juuri sinun osaamistasi ja urakehitystäsi parhaiten tukeva rooli!

Asiantuntija

Osallistujatarinoita IT-alan RekryKoulutuksista

Rekrytoiva koulutusohjelma on todellakin ollut hyödyllinen vaihe urallani, ja voin tämän kokemuksen perusteella suositella sitä. Suosittelisin koulutusohjelmaa sellaisille ihmisille, jotka tuntuvat olevan jumissa nykyisen uransa kanssa. Erityisesti alanvaihtajille tämä on erinomainen väylä uusille urille, sillä koulutukseen ei tarvitse sitoutua vuosikausiksi toisin kuin perinteisemmässä opiskelussa.

Lue Annin koko tarina täältä!

- Anni Mönttinen, Junior Software Engineer, Nolwenture

mimmit-koodaa-saranen-1
Rekrytoiva koulutusohjelma oli ammattimaisen hyvin toteutettu koulutusohjelma. Osallistujista pidettiin hyvä huoli ja koulutustarjonta oli niin monipuolinen, että jokainen varmasti sai omaan kiinnostuksensa kohteeseen jotain uutta opittavaa. Kouluttajat olivat kokeneita ja päteviä.

Tärkein hyöty itselle oli tietysti työllistyminen. Työssäoppimisjaksoilla työnantaja tutustui minuun ja minä työantajaan. Työsopimusta allekirjoittaessamme tiesimme jo kumpikin, mihin olimme sitoutumassa. Lisäksi pääsin laajentamaan ja ajanmukaistamaan omaa osaamistani ammatillisesti. Lue lisää!

- Kari Lepoaho, Järjestelmäasiantuntija, IT/Web ja BI-alustat, Tamro Oyj

saranen-testimonial-hakijakokemus-1
Rekrytoiva koulutusohjelma oli ehdottomasti hyödyllinen urani kannalta. Koulutusohjelma antoi varmuutta omaan tekemiseen ja antoi varmasti työnantajallekin selkeyttä, millaisia työtehtäviä olen pätevä tekemään. Etteplanilla pääsee myös vaikuttamaan siihen, minkä tyyppisiä tehtäviä haluaa tehdä ja sen vuoksi tekemäni työtehtävät ovat minulle mieleisiä. Viihdyn täällä todella hyvin.
 
Lue Jounin koko uratarina täältä!

-Jouni Laitinen, Test Engineer, Etteplan

Jouni_Laitinen-(1)-jpg
0 / 0

Hakuohjeet

1. Jätä hakemuksesi TE-palveluihin

Voit hakea RekryKoulutukseen, jos olet työttömänä tai työttömyysuhan alaisena. Varmista myös, että työnhakusi TE-palveluissa on voimassa.

Esivalinta koulutukseen tehdään TE-toimiston hakemuksen tietojen perusteella, joten muista perustella hakemuksesi huolellisesti.

Koulutusnumero: 701630

2. Täytä Sarasen osaamisprofiili

Kerro itsestäsi ja osaamisestasi meille! Sarasen osaamisprofiili toimii käyntikorttinasi kaikkiin ohjelman rekrytoiviin yrityksiin - anna siis osaamisesi ja motivaatiosi näkyä! 

Jätäthän hakemuksesi mahdollisimman pian, niin pystymme varmistamaan jouhevan hakuprosessin sekä tukemaan sinua haun aikana. 

Lopullisen valintapäätöksen ohjelmaan tekee rekrytoiva yritys. Olemme kaikkiin hakijoihin yhteydessä viimeistään haun päätyttyä. Koulutuksen toteutuksesta ja hakijoiden esihaastatteluista vastaa Saranen.

Koulutuksen sisältö ja info

Koulutuksen pituus: 6 kk

Hakuaika: 18.10. - 15.11.2021

Koulutuksen ajankohta: 15.12.2021 - 14.6.2022 (sisältää 5 päivän lomajakson)

Koulutusohjelma yhdistää uudet työtehtävät ja asiantuntijakoulutuksen yhteen pakettiin ainutlaatuisella tavalla, minkä ansiosta pääset heti käsiksi yhteistyöyrityksesi käytännön tehtäviin. Työssäoppimisen ohessa saat laajan tietopuolisen asiantuntijakoulutuksen, joka kattaa noin 30 prosenttia kuuden kuukauden koulutusajasta. Tietopuolinen koulutus antaa laaja-alaisen ymmärryksen pilvipalveluiden käytännön toteuttamisesta sekä Google Cloudin toiminnallisuuksista teknologioineen tarjoten samalla mahdollisuuden myös arvostettuun sertifioitumiseen. Koulutuksessa korostuu monimuotoinen oppiminen, jossa hyödynnetään myös räätälöinnin mahdollistavia online-oppimisalustoja.

Opetus tapahtuu pääosin suomeksi, mutta alan termistö, koulutusmateriaalit ja osa koulutuksista voivat olla myös englanniksi. Suuri osa mukana olevista yrityksistä painottaa suomen lisäksi myös hyvää englannin kielen taitoa. Tarkemmat osaamis- ja kielitaitovaatimukset määräytyvät kuitenkin kumppaniyrityksen ja roolin mukaan. Koulutukset järjestetään poikkeusaikana täysin virtuaalisesti.

Ohjelman sisältö:

Ohjelman aikana pääset syventämään osaamistasi mm. seuraavien aihealueiden parissa:

  • Pilvipalveluiden perusteet
  • Associate Cloud Engineer -sertifiointipolku
  • DevOps
  • Kubernetes/Docker -perusteet
  • Koneoppiminen ja tekoäly pilviympäristössä
  • Konsultatiiviset vuorovaikutustaidot

Voit hakea koulutusohjelmaan, mikäli olet tällä hetkellä työttömänä työnhakijana, työttömyysuhan alaisena tai määräaikaisessa työsuhteessa ja työnhakusi TE-palveluissa tai kuntakokeiluissa on voimassa. Koulutuksen ajalta voi saada työttömyysetuutta (mahdollisuus korotettuun etuuteen) ja verotonta kulukorvausta.

Valinta RekryKoulutukseen edellyttää soveltuvan yrityspaikan löytymistä, jossa toimit koulutuksen aikana ja joka on potentiaalinen tuleva työnantajasi. Suurin osa yrityspaikoista tulee Saranen Consultingin kautta, mutta mielenkiintoista yrityspaikkaa on mahdollista etsiä myös itse. Koulutusohjelman ensisijaisena tavoitteena on solmia ohjelman päätteeksi työsopimus yhteistyöyrityksen kanssa. Ohjelman toteuttavat tiiviissä yhteistyössä ELY-keskus, TE-palvelut, Saranen Consulting ja rekrytoivat yritykset.

Katso vastauksia työnhakijoiden usein kysyttyihin kysymyksiin täältä.