Osaajapulaa ei ratkota yksin
23.11.2017 | Blogi

Ratkomme monenlaisten yritysten rekrytointipulmia ja osallistumme yhteiskuntavastuuseen. Isoihin kysymyksiin ei saada vastauksia yksin, vaan saamme arvokasta apua kumppaneiltamme.

Viimeisen noin kymmenen vuoden aikana olen saanut olla mukana ratkaisemassa erilaisia resursointihaasteita yhteistyössä monien eri kumppanien kanssa. Tänä aikana olemme muuttuneet yrityksenä ja kumppaniverkostomme on määrätietoisen työn kautta laajentunut samalla valtavasti. Myös yhteistyömallit ovat kehittyneet, mutta takana on aina ollut vahva yhteinen halu vaikuttaa positiivisesti sekä yritysten ja yksilöiden kasvuun että yhteiskunnan menestykseen.

Tarjoamiemme ratkaisujen kautta Työhallinto on ollut meille aina ensisijaisen tärkeä kumppani, jonka ansiosta olemme pystyneet aidosti auttamaan asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme kasvamaan. Työhallinnon rooli mahdollistajana ja yhteistyökumppanina saa julkisesti tosin aivan turhan vähän kiitosta.

Työhallinnon roolia mahdollistajana ei pidä vähätellä. Olemme yhteistyössä TE-palveluiden ja ELY-keskusten kanssa auttaneet lukemattomia kasvuyrityksiä ja työvoimapulasta kärsiviä osaamisalueita. Tässä yhteydessä olemme muodostaneet useita kaikkia osapuolia hyödyttäviä kumppanuuksia. Olemme yksistään vuonna 2017 tehneet yhteistyötä ja kasvattaneet uusia osaajia mm. Microsoftin, Googlen ja Salesforcen kanssa. Juuri uusien osaajien kasvattaminen mahdollistaa osittain kilpailevienkin ekosysteemien palvelemisen, eikä yritysten näin ollen tarvitse olla taistelemassa samoista osaajista.

Samaan aikaan yhteistyötä on tehty muidenkin tärkeiden kasvualojen, kuten Ohjelmistoyrittäjien, Healthtech Finlandin, suomalaisen pelialan ja tietoturvaklusterin kanssa. Kaikissa näissä yhteisenä huolena on ollut se, että alan kasvun ja teknologisen murroksen johdosta osaavia henkilöitä on mahdotonta löytää työmarkkinoilta riittävää määrää. Syynätähän on esimerkiksi uusien teknologioiden mukanaan tuoma roolien muuttuminen. Samaan aikaan työmarkkinoilla on ollut myös paljon osaavia henkilöitä, joiden osaaminen on kaivannut suuntaamista näille kasvualoille.

Vaikka useat eri alat kärsivät saman tyyppisistä haasteista, jokainen tapaus on myös ainutlaatuinen.

Osaajapulan ratkaiseminen on vaatinut yhteistyön lisäksi rohkeutta lähteä hakemaan ratkaisuja uusilla malleilla ja valmiutta pieneen riskinottoon. Olen itse saanut tämän vuoden aikana keskittyä entistä vahvemmin kumppanitoimintaan ja sen kehittämiseen Saranen Consultingilla. Vaikka useat eri alat kärsivät saman tyyppisistä haasteista, olemme myös huomanneet, että jokainen tapaus on myös ainutlaatuinen. Siksi tärkeää on aito halu kuunnella, auttaa ja lähteä yhdessä hakemaan ratkaisuja. Mikään yhteistyö ei toimi, mikäli kaikki osapuolet eivät koe saavansa yhteistyöstä aitoa hyötyä.

Meille kumppanitoimintaan panostaminen on tuonut paljon oppia, kokemusta ja uusia mahdollisuuksia, joita emme ole aiemmin tulleet edes ajatelleeksi. Se on puskenut meitä eteenpäin löytämään uusia ratkaisumalleja, haastamaan itseämme ja kumppaneitamme. Suomi ei ole osaajapulassaan yksin. Vastaavaan ongelmaan törmätään maailmanlaajuisesti ja myös meille tämä on tuonut kumppaneidemme suunnasta toiveita yhteistyön laajentamiselle. Kansainvälistymisen ensiaskeleet ovat meillä nyt menossa ja kumppanitoimintamme pohjalta olemme avaamassa ensimmäistä toimistoamme Suomen rajojen ulkopuolelle, Tukholmaan.

Vaikka koemme jo saaneemme paljon konkreettista hyvää aikaiseksi, meillä on myös vahva tunne siitä, että olemme vasta matkamme alussa. Matkaa on vielä paljon isossa mittakaavassa, mutta tämä tuokin mielenkiintoa jokaiseen työpäivään. Uskomme, että meillä on paljon annettavaa monelle eri taholle. Mielelläni lähden sparrailemaan, onko meistä puolin ja toisin toisillemme apua.

Lisää aiheesta

Ota yhteyttä

×