25.03.2020 — Työnhaku

Kuka vastaa sinun urastasi?

Laura Sydänmaanlakka
Kirjoittaja
Laura Sydänmaanlakka

Hallinnan tunne omasta elämästä on tärkeää myös työelämässä. Kun epävarmuus velloo ympärillä, oman uran suunnittelu ja johtaminen on keino pitää oma itse kapteenina työelämän tyrskyissä. Kokenut uravalmentaja ja organisaatioiden muutoksen eteenpäin viejä, Laura Sydänmaanlakka, jakaa vinkit oman uran haltuunottoon:

Moni meistä elää tällä hetkellä keskellä lomautusuhkaa, on lomautettuna, irtisanottuna tai muuten etsimässä uusia haasteita. Tunne työmarkkinan epävarmuudesta ja rekrytointien hiljentymisestä ahdistaa ja tilannetta on vaikea lähteä ratkomaan yksin. Työelämän ulkoisiin myllerryksiin emme itse voi aina vaikuttaa, mutta oman osaamisen kartalla pysyminen ja kehityspolkujen luominen lisää ammatillista itseluottamusta ja auttaa luovimaan muuttuvan työelämän tiimellyksessä. Erityisesti uran katkoskohdat ovat hetkiä, jolloin ihmisen on hyvä pysähtyä miettimään, missä on nyt ja mihin suuntaan haluaa jatkaa tulevaisuudessa.

Valmentajina puhumme paljon siitä, kuinka tärkeää työnhakijoiden on tunnistaa oma osaamisensa, vahvuutensa ja itseä motivoivat tekijät. Myös valmentaessamme organisaatioiden nykyhenkilöstöä, autamme työntekijöitä tunnistamaan ja valjastamaan koko osaamispotentiaalinsa organisaation käyttöön lukkiutumatta tiettyyn rooliin. Jokaisen meistä pitäisi osata tunnistaa oma ydinosaamisemme ja tulevaisuuden kehitystavoitteemme. Harva meistä kuitenkaan pohtii tällaisia asioita arjessa. Kiireisessä työelämässä keskitymme usein vain siihen, että saamme työt tehtyä ja asetetut tavoitteet saavutettua. Kuinka paljon annamme aikaa pohdinnalle siitä, mitä oikeastaan haluamme työuriltamme? Usein emme juuri ollenkaan - ennen kuin on pakko.

Muutos pakottaa ottamaan ohjat omiin käsiin

Kaikessa pelottavuudessaan työelämämme käännekohdat tarjoavat mahdollisuuksia hioa omaa osaamista ja  tulevaisuuden työidentiteettiä selkeämmäksi. Tarkastelemalla omia vahvuuksiasi analyyttisesti, olet jo pitkällä kohti oman urasi toimitusjohtajuutta. Vahvuuksiisi keskittymällä pystyt suuntaamaan uraasi sellaisiin tehtäviin, joissa todennäköisesti menestyt ja viihdyt. Vahvuuksien tunnistaminen auttaa myös hahmottelemaan tulevia työtehtäviä, sekä omien taitojen kehityskohteita. Pohdinnat omasta urasta voivat yhtälailla liittyä menestymiseen nykytehtävässä kuin valaista latua uuden työpaikan etsinnässä.

Halu ei kuitenkaan pelkästään riitä. Työmarkkina-arvosi punnitaan yritysten ja heidän asiakkaidensa tarpeiden pohjalta. Pohdi siis, mitä osaamista omalla toimialallasi tulevaisuudessa tarvitaan? Mitä osaamista omassa roolissani tulevaisuudessa tarvitaan? Tätä kautta löydät itsellesi ja osaamisellesi kehitystavoitteita.

Niinä kausina, kun työmarkkinat ovat passiivisemmassa tilassa, on otollinen aika panostaa oman työmarkkina-arvon nostamiseen. Älä siis lamaannu, vaan etsi edestäsi mahdollisuuksia. Ota aikaa oman osaamisen kehittämiselle.

Mistä tietää, mitä osa-alueita kehittää?

Itsetuntemus on tässäkin lähtökohtasi: kuka olet, mitä osaat ja mitä haluat? Tässä kolme kohtaa, joiden pohjalta kartoitat omaa kehityssuuntaasi.

1. Missä olet hyvä?

Vastausta tähän kysymykseen voit hahmotella saamasi palautteen kautta. Mieti, mistä asioista olet saanut kiitosta muilta esimerkiksi edellisissä työpaikoissa, vapaaehtoistoiminnassa tai opinnoissa. Voit myös kysyä tätä ihmisiltä, jotka tuntevat sinut töiden kautta tai kuuluvat lähipiiriisi. Oman osaamisesi pohtimisessa on hyvä muistaa, että osaaminen syntyy sekä ammatillisesta työhön liittyvästä osaamisesta, mutta myös työelämätaidosta ja työpersoonaan liittyvistä vahvuuksista.

2. Millaisista asioista saat energiaa? Mikä sinua motivoi?

Mieti työtehtäviä, joita tehtyäsi tunnet itsesi erityisen energiseksi. Nämä ovat asioita, joihin on yleensä helppoa ryhtyä ja jotka motivoivat sinua. Muista, että tässä ei ole oikeita vastauksia. Tärkeintä on, että tiedät, mikä toimii sinulle parhaiten ja motivoi sinua tekemiseen. Yleisesti ottaen motivoivat tehtävät ovat sellaisia, joissa pääset hyödyntämään luontaisia vahvuuksiasi. Ne ovat myös niitä, joista saat hyvänolon tunnetta myös työpäivän jälkeen.

3. Missä haluaisit kehittyä? Mitä uutta haluaisit oppia?

Saatamme helposti rajata oman ammatillisen osaamisen ja kehittymisen lähinnä omiin vahvuuksiin ja mukavuusalueelle, mutta on hyvä tunnistaa myös niitä asioita, joissa haluaisi ja joissa pitäisi kehittyä. Tässä pohjana on tietysti omat mielenkiinnon kohteet ja toimiala, jonka muutostrendeissä ja kehityksessä haluat pysyä kartalla.

Kirkasta siis omat uratavoitteesi ja pohdi keinoja sen saavuttamiseen. Riippuen tilanteestasi, tavoitteesi voi olla nykyisen osaamisen kehittämistä, oman työn uudelleenmuotoilua, kouluttautumista tai omien työnhakutaitojen parantamista. Ota vahva ote ja omistajuus urastasi.

Suosituimmat

Saattaisit olla myös kiinnostunut...

09.04.2024 — Organisaation muutostilanteet

Inhimillisyys apuun muutosneuvotteluissa

Sanalla muutosneuvottelut – ja sen edeltäjällä, yhteistoiminta- eli yt-neuvotteluilla – on karu kaiku. Vaikka neuvotteluita voidaan käydä monenlaisissa...

Lue lisää
28.03.2024 — Uutinen

Tiedote: Mirja Hosionaho aloittaa Sarasen toimitusjohtajana 1.4.2024

Sarasen toimitusjohtajana toiminut Janne Lindfors siirtyy Oppiminen ja Hyvinvointi – liiketoiminta-alueen vetäjäksi Baronalle. Sarasen toimitusjohtajana...

Lue lisää
19.03.2024 — Organisaation muutostilanteet

Älä unohda itseäsi, esihenkilö!

Muutosneuvottelut ovat raskaita prosesseja koko työyhteisölle – myös esihenkilöille. Vaikeassa tilanteessa kaikki menee harvoin nappiin, ja esihenkilöiden...

Lue lisää