14.04.2020 — Rekrytointi

Healthtech-vienti kasvaa, mistä lisää osaajia?

Kirjoittaja
Saranen Consulting

Healthtech- eli terveysteknologia-ala kasvaa Suomessa jatkuvasti. Potentiaalia riittäisi vieläkin suurempaan menestykseen, mikäli alan pullonkauloja saataisiin purettua. Tiukat, terveydenhuoltoalaa koskevat säädökset tuottavat yrityksille luonnollisesti omat kiemuransa, mutta alati vaivaavaa osaajapulaa voitaisiin helpottaa työelämän ja rekrytoinnin uudistamisella. Haastattelimme Terveysteknologia ry:n toimitusjohtaja Saara Hassista.

Kasvua ei hillinnyt edes taantuma

Terveysteknologian näkymät vaikuttavat uutisointien perusteella oivallisilta. Saara Hassinen vahvistaa käsityksen: ”Viimeisen 20 vuoden aikana vienti on kasvanut joka vuosi 3–10 %. Taantuma ei tällä alalla näkynyt, globaalisti markkina kasvaa, ja meillä Suomessa on poikkeuksellisen kovaa osaamista.”

”Terveysteknologia on yksi nopeimmin kasvavista korkean teknologian vientialoista Suomessa”, hän summaa. ”Tuotteista valtaosa, yli 80 % valmistetaan jo vientiin.”

Hidastajina lupamenettelyt ja pula osaajista

Mikä on sitten syynä siihen, ettei Suomi ole jo vallannut maailman terveysteknologiamarkkinoita? Saara Hassinen mainitsee ensimmäiseksi syyksi tiukan sääntelyn. ”On aivan selvää, että tällaisella alalla sääntelyä tarvitaan jo potilasturvallisuuden vuoksi. Lääkinnällisiä laitteita koskevat asetukset, alan tietosuojakäytännöt ja lupaprosessit vaativat yrityksiltä paljon. Ne saattavat jopa pelottaa yrityksiä alalta pois.”

Toinen pullonkaula on osaajapula. ”Alalle kaivataan erityisesti kahdentyyppistä ekspertiisiä”, kertoo Hassinen.

”Koska healthtech-ala kulkee digitalisaation eturintamassa, tarvitsemme koko ajan enemmän koodareita ja muita digiammattilaisia. Yrityksillä on jatkuva haku päällä. Uusia kykyjä riveihin tarvittaisiin nopeasti, onneksi myös joustavasti toteutettavaa koulutusta on tarjolla”, Hassinen toteaa, ja jatkaa:

”Tämän lisäksi asetukset vaativat, että yrityksillä on erikseen henkilö, joka vastaa alan säädösten noudattamisesta. Ei siis riitä, että säädökset tunnetaan yrityksessä yleisesti, vaan sertifiointi edellyttää, että tehtävään nimetään joku. Henkilön ei kuitenkaan ole välttämättä oltava juristi, ja tehtävässä työskenteleekin ihmisiä varsin monipuolisista lähtökohdista. Taustakoulutukseksi tarvitaan yleisemmin korkeakoulututkinto, ja yritys vastaa itse muusta kouluttamisesta.”

Pullonkaulat erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten kiusana

Saara Hassinen harmittelee pienten ja keskisuurten yritysten vaikeuksia ponnistaa markkinoille. ”Isot ovat jo globaaleilla markkinoilla, mikä on tietenkin valtavan hienoa. On kuitenkin sääli, että kasvu on pk-yrityksille niin kovan ponnistelun takana.”

Osaajapulassakin isot yritykset ovat pieniä vahvemmilla vesillä. Ne poimivat haaveihinsa helpommin osaajia kuin pienet ja keskisuuret: suuret panostavat työnantajakuvaan ja rekrymarkkinoivat aktiivisesti.

Hassinen kertoo, että Suomi on myös markkina-alueena hankala kasvua hakeville yrityksille. ”Terveydenhuoltoalalla on yhä monelle vieras ajatus, että investoimalla voitaisiin saada säästöä, ja kasvuakin haetaan mielellään toimialan tutuista kuvioista. Terveysteknologiayrityksen on ainakin toistaiseksi kyettävä kansainvälistymään nopeasti, jos se haluaa tuottaville apajille.”

”Toisaalta ensin pitäisi pystyä rakentamaan referenssimarkkinaa sekä hallita säädökset ja lupakäytännöt. Startti ei ole helppo, mutta onneksi moni onnistuukin: meidät suomalaiset tunnetaan jo maailmalla terveysteknologiastamme”, Hassinen iloitsee.

Mistä uudet osaajat, ja kuka alalle sopii?

Mikä alassa ihmisiä voisi kasvunäkymien lisäksi houkutella? Healthtech Finlandin toimitusjohtaja innostuu kysymyksestä. ”Sen, minkä voi tällaisella tiukasti säädellyllä alalla mielikuvituksellisuudessa hävitä, voittaa takaisin merkityksellisyydessä. Terveysteknologian avulla voidaan auttaa ihmisiä, jopa koko ihmiskuntaa. Mahdollisuudet ovat valtavat, esim. tekoälypohjaisen diagnostiikan avulla pelastetaan jo nyt henkiä.”

Saara Hassisessa herättää intohimoa myös ihmisten taitopotentiaalin löytäminen. ”Uskon, että jokaisella ihmisellä on kykyjä, jotka saataisiin herätettyä käyttöön paitsi koulutuksella, myös järjestelmällä työnteon tapoja uusiksi.”

”Elämme jo maailmassa, jossa jokaisen ei tarvitsisi esimerkiksi olla puhelias aamuvirkku ollakseen loistava työntekijä. Muun muassa meidän alamme tarvitsema osaaminen on varsin usein aika- ja paikkariippumatonta”, miettii Hassinen ja jatkaa: ”Jos ei halua lähteä kotoa, niin ei tarvitse. Jos tekee työnsä parhaiten pimeässä ja ilman häiriöitä, niin miksei voisi niin tehdä?”

Hassinen avaa aihetta myös esimerkillä: ”Sosiaalisuutta painottavassa työkulttuurissa on vaarana, että yksilö syrjäytyy, jos hänellä on esimerkiksi kommunikointia rajaava neurologinen häiriö. Sama ihminen saattaa kuitenkin osoittautua yrityksen kantavaksi voimavaraksi, kun saa tilaisuuden näyttää taitonsa omilla ehdoillaan.”

”Mielestäni osaajapulan ratkaisemiseen tarvitaankin erilaisia koulutus- ja rekrytoitumisvaihtoehtoja sekä paljon avointa keskustelua, jotta jokaisen potentiaali tulisi huomatuksi ja käyttöön. Siitä voi alkaa kaikkia hyödyttävä hyvän kierre”, Saara Hassinen kiteyttää.

Myös Saranen kouluttaa osaajia healthtech-alalle. Mikäli yrityksesi rivit kaipaavat vahvistusta, voit lukea lisää täältä!

Suosituimmat

Saattaisit olla myös kiinnostunut...

09.04.2024 — Organisaation muutostilanteet

Inhimillisyys apuun muutosneuvotteluissa

Sanalla muutosneuvottelut – ja sen edeltäjällä, yhteistoiminta- eli yt-neuvotteluilla – on karu kaiku. Vaikka neuvotteluita voidaan käydä monenlaisissa...

Lue lisää
28.03.2024 — Uutinen

Tiedote: Mirja Hosionaho aloittaa Sarasen toimitusjohtajana 1.4.2024

Sarasen toimitusjohtajana toiminut Janne Lindfors siirtyy Oppiminen ja Hyvinvointi – liiketoiminta-alueen vetäjäksi Baronalle. Sarasen toimitusjohtajana...

Lue lisää
19.03.2024 — Organisaation muutostilanteet

Älä unohda itseäsi, esihenkilö!

Muutosneuvottelut ovat raskaita prosesseja koko työyhteisölle – myös esihenkilöille. Vaikeassa tilanteessa kaikki menee harvoin nappiin, ja esihenkilöiden...

Lue lisää