26.11.2019 — Koulutusohjelmat osallistujakokemukset

Harrastuspohjalta ohjelmistoammattilaiseksi

Kirjoittaja
Saranen Consulting

Code Academy löytyi sopivaan aikaan, kun etsiskelin kickstarttia uralleni. Olin valmistunut tietokone-elektroniikan insinööriksi vuonna 2011, mutta valmistumiseni aikoihin Nokialla alkoivat isot yt:t – vastavalmistuneena oli siis vähän heikko asema kilpailla nokialaisten kanssa työpaikoista. Niinpä päädyin käyttötukitehtäviin, ja tein sitä kaikkiaan viisi vuotta.

Auttamistehtävien sijaan halusin kuitenkin kehittyä hands-on tekijäksi. Koodipuoli oli aina ollut opiskeluvuosina vahvuuteni, ja olinkin koodaillut omia projekteja kotioloissa. Minulla ei kuitenkaan ollut realistista pohjaa lähteä hakemaan ohjelmoinnin työpaikkoja. Code Academy tuntuikin hyvältä tilaisuudelta polkaista käyntiin ammattimainen tekeminen.

Hakuprosessi koulutusohjelmaan oli helppo, ja kutsu ryhmähaastatteluun tulikin aika pian. Ryhmähaastattelu ei todellakaan ollut mikään ahdistava tilanne, päinvastoin. Tarkoituksena oli vain kertoa omasta taustasta ja kuulla samalla, millä taustalla muut ovat liikenteessä, mitä kaikki ovat tehneet ja mitä odotuksia kullakin on ohjelmaa kohtaan.

Ryhmähaastattelun jälkeen alkoi jo tulla kutsuja yritysten haastatteluihin, ja kävin kaikkiaan viidessä! Mukana oli niin isompia kuin pienempiä yrityksiä, mutta valitsin lopulta Silverbucketin paikan. Haastattelussa sain jo kuvan kivasta työporukasta ja olin kiinnostanut tekniikoista, joita yrityksessä käytetään. Sain myös kuulla olevani ensisijainen hakija, ja totta kai sekin vaikutti positiivisesti.

Silverbucketilla työskentelen ohjelmistosuunnittelijana. Pääsääntöisesti työpäivät kuluvat ohjelmistojen luomisen parissa, mutta paljon työtä tehdään myös asiakasrajapinnassa. Meitä on teknisessä tiimissä vain muutama henkilö, ja kaikki ottavat vastuuta sekä front- että back-end-kehityksestä. Viihdyn todella hyvin ja päivät tuntuvat loppuvan kesken – kelloa ei tarvitse todellakaan tuijotella!

Minulla oli jo ennestään kokemusta Javascriptista ja C:sta, mutta Python oli ennestään tuntematonta. On ollut huippua huomata, miten tekemällä oppii, vaikkei koulutuspäivissä siihen niin keskityttykään. Kollegoilta Silverbucketilla saa kuitenkin aina apua.

Motivaationi oli kohdallaan koko ohjelman ajan, ja sain jo paria kuukautta ennen ohjelman päättymistä kuulla, että minut haluttaisiin palkata työsuhteeseen ohjelman jälkeen. Alanvaihtajat kuten minä saavat varmasti Code Academysta loistavan polun työelämään ja uuteen uraan.

Kalle Lunkka
Ohjelmistosuunnittelija
Silverbucket