07.01.2021 — Rekrytoiva koulutusohjelma

Visma Academy käynnisti nuoren Jeren koodausuran

Kirjoittaja
Saranen Consulting

22-vuotias Jere Matikainen haki alkuvuonna 2020 Visma Academyyn ilman aikaisempaa työkokemusta ohjelmistoalalta. Ohjelmistoalan ura lähti kunnolla käyntiin Visma Solutionsilla, ja nyt nuori lappeenrantalainen haluaa kannustaa muitakin hakemaan ohjelmaan kertomalla omista kokemuksistaan.

”Ryhmähaastatteluissa ajattelin, että ei minulla olisi mitään mahdollisuuksia. Taisin olla nuorin koko ryhmästä. Minulla oli kuitenkin sen verran kiinnostusta alaa kohtaan sekä harrastuneisuutta, joka taisi tehdä vaikutuksen”, Jere Matikainen muistelee Visma Academyyn hakemistaan.

visma-academy-ohjelmistoala-matikainen-saranen-1

Jeren kiinnostus ja kyvyt ohjelmointiin kasvoivat omien projektien parista. Datanomiopinnoissa käytiin muutama peruskurssi C# ja Web-development teemoilla, mutta näissä ei kovin syvälle Jeren mukaan päästy.

”Suurin osa taidoista oli tullut itseopiskelun kautta. Jos on tullut jokin hauska ohjelmointiprojekti mieleen, niin sitten olen itse lähtenyt selvittämään, että miten sen tekeminen onnistuu. Lisäksi olen myös ostanut pari Python-kielen verkkokoulutusta”, Jere kertoo.

Visma Solutions nappasi tulevaisuuden kyvyn mukaan ohjelmaan ja kuuden kuukauden ajan Jere työskenteli API-tiimissä. Visma Academyn päättyessä Jere hyppäsi mukaan aivan uuteen tiimiin, joka työskentelee taloushallinnon ohjelmiston Netvisorin tuotekehityksen parissa.

"Kaikki koulutuspäivät olivat tosi hyödyllisiä. Koulutuksen pitäjä oli oikea alan mestari."

Kuuden kuukauden mittaiseen Visma Academyyn kuuluu n. 20 koulutuspäivää, joissa saadaan asiantuntijakoulutuksen myötä uusia oppeja erilaisista teknologioista ja ohjelmointikielistä, joita Visman tehtävissä tarvitaan. Jeren mielestä koulutuksista oli paljon hyötyä.

”Taisi käydä hyvä tuuri, sillä pääsin mukaan aloittamaan aivan puhtaalta pöydältä tekemään koodia. Työ on Netvisoriin liittyvää yleistä työtä, eli ei varsinaisesti mitään yhtä tiettyä hommaa. Hoidan pääasiassa vielä pienempiä tikettejä ja satunnaisesti isompiakin kaloja”, Jere kuvailee tehtäviään.

”Kaikki koulutuspäivät olivat tosi hyödyllisiä. Koulutuksen pitäjä oli oikea alan mestari. Ja vaikka korona alkuvuodesta sekoitti koulutuksen kulkua, niin tosi hienosti kaikki pysyi hanskassa, kun siirryttiin etäkoulutukseen”, Jere kehuu.

"Paras asia, mitä näin uran alkuun voi tapahtua"

Kuuden kuukauden koulutusjakson jälkeen Jere kirjoitti työsopimuksen Visma Solutionsille. Hän on jatkanut tiimissään nimikkeellä Junior Software Developer ja on viihtynyt Vismalla erittäin hyvin.

”Tämä oli oikeastaan ensimmäinen työpaikka, johon koskaan hain. Vaikka en voi hirveästi verrata muihin työpaikkoihin, niin olen erittäin iloinen, että olen täällä töissä. Kaikki täällä ovat aina valmiita auttamaan. Ei ole ollenkaan ollut sellaista tunnetta, että olisi jätetty omaan nojaan”, Jere kertoo.

"Kaikki täällä ovat aina valmiita auttamaan."

Visma Academysta tuoreella koodarilla on pelkästään positiivista sanottavaa:

”10/10, suosittelen! Paras asia, mitä näin uran alkuun voi tapahtua. Tämä on hyvä tapa saada jalkaa oven väliin, jos ei ole hirveästi työkokemusta.”

”Vaikka ohjelmointiura on minulla vasta alussa, niin ei minulla ole mitään suunnitelmia lähteä muualle!”

 

Haku Visma Academyyn on nyt käynnissä! Työllisty Vismalle ohjelmistoalan tehtäviin Lappeenrantaan tai Helsinkiin. Lue lisää täältä!