28.04.2017 — Uutinen

"Ehdottomasti minun alani" - Varsinais-Suomi kehittää ohjelmisto-osaajia

Kirjoittaja
Satu Saari

Rekrytoivat koulutusohjelmat tarjoavat mielenkiintoisia uusia urapolkuja ympäri Suomen. Varsinais-Suomen tuoreimmat onnistumistarinat ovat HealthTech Prosta ja käynnissä on muitakin mielenkiintoisia ohjelmia.

Nokian ja Microsoftin palveluksessa 30-vuotisen työuran tehnyt Jari P. Laiho oli viime kesänä aivan uudenlaisen tilanteen edessä. Tuotetiedon hallinnassa työskennelleelle miehelle tarjottiin Salon toimipisteen yt-neuvotteluissa vaihtoehdoiksi siirtoa Yhdysvaltoihin tai irtisanomispakettia.

– Alan vaihtaminen kiinnosti, sillä olen muutenkin ollut elämässäni aina innostunut uusista asioista. Tahdoin nähdä työurallani vielä jotakin muuta ja laskeskelin, että sote-uudistuksen myötä terveysteknologian alalla voisi olla imua, Laiho muistelee.

Hänen ajatuksensa osuivat ajallisestikin täydellisesti yksiin Saranen Consultingin HealthTechPro -koulutusohjelman kanssa. Kuuden kuukauden työssäoppimisjakson jälkeen Laiho työllistyi järjestelmäarkkitehdiksi kieliteknologiapalveluja tarjoavaan Lingsoftiin.

– Jo tällä kokemuksella voi sanoa, että tämä on ehdottomasti minun alani. Koulutusohjelman kautta sain paitsi uuden työpaikan myös mahdollisuuden päästä välittömään ja kannustavaan työporukkaan, jossa olen viihtynyt erittäin hyvin.

Koulutusohjelmat helpottavat rekrytointipäätöstä

Vuonna 1991 perustettu ja noin vuoden Turussa toiminut Saranen Consulting toteuttaa koulutusohjelmia niin kokonaisten toimialojen kuin yksittäisten yritysten osaajatarpeisiin.

Varsinais-Suomessa on käynnissä tällä hetkellä jo kolmas Ifin Asiakasneuvojien RekryKoulutus sekä Discover IoT- koulutusohjelma, jonka kautta mukana olevat alueen yritykset saavat riveihinsä digitalisaation ja esineiden internetin tuntevia ammattilaisia.

– Discover IoT -ohjelmassa yrityksillä on mahdollisuus luoda täysin uusia työtehtäviä ja käytäntöjä uuden osaajan myötä. Yrityksillä on tarve toiminnan digitalisoimiseen ja ohjelman avulla saadaan ajankohtaista tietoa tätä tukemaan, Saranen Consultingin projektipäällikkö Janette Uusitalo perustelee.

Kuuden kuukauden koulutusjakson aikana osallistujat saavat laadukasta lähiopetusta ja työskentelevät samalla yhteistyöyrityksessään. Ohjelman tavoitteena on työsopimus yhteistyöyrityksen ja osallistujan välillä.

Päätös rekrytoinnista on helpompi tehdä, kun osallistujan persoona, suoriutuminen ja motivaatio ovat tiedossa ja yrityksen toiminta tekijälle tuttua.

"Parhaimmillaan win-win-tilanne"

Yrityksille koulutusohjelmat ovat mainio keino kasvattaa henkilöitä tehtäviin, joihin ei löydy valmista osaajaa. Rekrytoiva koulutusohjelma on hyvä vaihtoehto muiden rekrytointitapojen rinnalla. Tekijälle ohjelma on joustava reitti uuteen työhön, jossa vastuu ja odotukset lisääntyvät vähitellen.

– Rekrytoivat koulutusohjelmat on parhaimmillaan win-win-tilanne, jossa osallistuja löytää uuden työpaikan ja yritys saa motivoituneen asiantuntijan riveihinsä. Keskimäärin 80 prosenttia koulutuksen suorittaneista työllistyy yhteistyöyritykseen, Saranen Consultingin Turun liiketoimintapäällikkö Reetta Vuorinen kertoo.

Tällä hetkellä Saranen Consultingilla on käynnissä haku Ohjelmistokehittäjien rekrytoivaan koulutusohjelmaan. Siihen kuten muihinkin koulutusohjelmiin päästäkseen hakijan tulee olla työtön työnhakija tai työttömyysuhan alla. Valituksi tuleminen riippuu oman osaamisen ja yritysten tarpeiden kohtaamisesta. Lopulta persoona, motivaatio ja asenne ovat tärkeitä.

– Esimerkiksi Discover IoT-koulutusohjelmaan saimme 141 hakemusta ihmisiltä, jotka olivat hyvin erilaisia persooniltaan ja työuraltaan. Asenne omaksua uutta ja kehittyä ratkaisevat hyvin pitkälle niin valinnat kuin lopulta myös yrityksen rekrytointipäätöksen, Reetta Vuorinen painottaa.

Alkuperäinen juttu on julkaistu Turun Sanomien Talousbuumi-liitteessä 25.4.2017. Teksti Jaakko Mikkola, kuva Tuukka Salo.

Suosituimmat

Saattaisit olla myös kiinnostunut...

10.05.2023 — Uutinen

Saranen X Skillcode – Rakennamme yhdessä vaikuttavia osaamisratkaisuja

Nykyosaajien osaamisen uudistaminen sekä jatkuva oppiminen ovat keskeisiä osaamispulan ratkaisun keinoja. Vauhdittaaksemme oppimisratkaisujen kehittämistä ja...

Lue lisää
25.11.2022 — Uutinen

Muutosturvalaki täydentyy 2023

Yhteistoimintalakiin liittyvä muutosturva saa alkuvuodesta 2023 lisäosan. Muutosturvan täydennyksellä pyritään parantamaan 55-vuotiaiden ja sitä vanhempien...

Lue lisää
29.09.2022 —

Nouse palkkahallinnon tehtäviin Accountorilla

Oletko kiinnostunut palkanlaskijan tai palkka-assistentin työstä? Nyt sinulla on mahdollisuus kasvaa näihin rooleihin. Järjestämme nimittäin Accountorin kanssa...

Lue lisää