13.04.2017 — Uutinen

Koodirokkareille löytyi töitä – ”näitä enemmänkin!”

Kirjoittaja
Satu Saari

HiQ Rock the Code rekrytoivan koulutusohjelman päätöstilaisuudessa on runsas aamiaistarjoilu ja iloinen tunnelma. Puolen vuoden pituinen rekrytoiva koulutusohjelma huipentui HiQ:n tiloissa huhtikuun 12. päivä yhteisen palautepäivän merkeissä ja todistustenjakotilaisuuteen sekä lasien kilistykseen.

Maljankohotukselle onkin syytä: viidestätoista osallistujasta eli ”rokkarista” kaikki ovat työllistyneet koulutusohjelman jälkeen. Lokakuussa aloittaneessa koulutusryhmässä on sovelluskehityksen konkareita, nuoria tulokkaita ja kaikkea siltä väliltä. Koulutuksen myötä kaikille on löytynyt uutta tietotaitoa ja itselle sopiva projekti.

Tuoretta osaamista konkareille ja aloittelijoille

Puolen vuoden pituinen rekrytoiva koulutusohjelma on pitänyt sisällään sekä mielenkiintoisia koulutuspäiviä että suoraan asiakasprojektien parissa työskentelyä. Heikki Seppäläinen aloittaa HiQ:lla Software Developerina ja kiittelee ammattitaitoista koulutusta.

”Sain Sarasen asiantuntijoilta erinomaista tukea ja apua koulutuksen aikana. Rock the Code -koulutuksen myötä opin uusia ohjelmointikieliä ja päivitin osaamistani muutoinkin”, Seppäläinen kertoo.

Toinen tuore hiqlainen on Eeva Isosaari. Ennen Rock the Codea Isosaarella oli tutkijan työkokemusta ja takana oli myös kahdeksan vuoden pituinen kotiäidin rooli. Takaisin työelämään pääseminen tuntui siis isolta haasteelta.

”Tuntui että osaamiseni ja taitoni olivat jo vanhentuneita. Löytäessäni TE-palveluiden koulutusten joukosta tämän koulutusohjelman tajusin, että voisin kokeilla jotain uutta”, Isosaari sanoo.

”Tällaisia koulutuksia pitäisi olla enemmänkin! Tämä oli mahtava väylä takaisin työelämään, eikä tätä varten tarvinnut opiskella vuosikausia uutta tutkintoa. Ohjelma tarjosi mahdollisuuden uuteen uraan ja konkreettisia, työelämässä tarvittavia taitoja.”

HiQ löytänyt ja kouluttanut jo yli 40

HiQ:lle räätälöidyt rekrytointiohjelmat ovat olleet yritykselle tehokas väylä kouluttaa ja kasvattaa uusia osaajia taloon. Koulutusohjelmat ovat vastanneet valtavaan osaajatarpeeseen, kun yrityksen ei tarvitse kilpailla osaajista muiden kanssa. Kovalla motivaatiolla osallistuville henkilöille on koulutettu juuri heidän työssään tarvitsemansa asiasisällöt. Samalla on pystytty antamaan mahdollisuus sellaisillekin työnhakijoille, jotka eivät aiemman kokemuksensa myötä olisi muuten tulleet rekrytoiduiksi.

”Rekryohjelmien kautta meille saadaan mielettömän sitoutunutta porukkaa. Suoraan koulun penkiltä tulevat tyypit eivät välttämättä pysy niin pitkään, mutta puolen vuoden ”bootcampin” jälkeen ihmiset jäävät mielellään”, sanoo HiQ:n liiketoimintajohtaja Antti Toivanen.

Rock the Code oli kolmas HiQ:n rekrytointikoulutus, ja hiqlaiset toivovat jatkavansa yhteistyötä vielä uusienkin koulutusohjelmien parissa Sarasen kanssa.

Tiina Mäkisen kanssa yhteistyö on toiminut hienosti. Sarasen ammattilaisten avulla saamme vaivattomasti ja nopeasti rekrytoitua ison määrän osaajia”, Toivanen kertoo.

Saranen Consulting onnittelee kaikkia ”rokkareita” ja toivottaa menestystä työuralle!

Lue lisää yrityskohtaisista rekrytointiohjelmistamme.

Teksti: Satu Saari

Suosituimmat

Saattaisit olla myös kiinnostunut...

07.01.2020 — Tapahtuma

Tervetuloa #turkuawakens IT -verkostotapahtumaan 23.1.

Varsinais-Suomen alueella rakennetaan uudenlaista yhdessä tekemiseen perustuvaa IT-ekosysteemiä. Haluamme kutsua myös sinut mukaan tammikuussa järjestettävään...

Lue lisää
25.10.2019 — Uutinen

Google ja TE-palvelut ratkaisemassa kohtaanto-ongelmaa - jo 500 täsmäosaajaa koulutettu

Googlen online-mainonnan työkalujen – kuten muidenkin markkinointiteknologioiden kehitysvauhti on huima. Käyttöliittymät kehittyvät kuukausittain, automaatio...

Lue lisää
11.03.2019 — Uutinen

Salesforce Academyn osanottajista yli puolet on naisia

IT-alan rekrytointikoulutuksen, Salesforce Academyn osanottajista yli puolet on naisia. Maajohtaja Petteri Poutiaisen mukaan Salesforce on pystynyt herättämään...

Lue lisää