03.08.2017 — Uutinen

Oulun talous kasvaa IT-alan avulla

Kirjoittaja
Satu Saari

Oulun alueen talouskasvu on hyvällä mallilla: IT-alan työpaikkoja on enemmän tarjolla nyt kuin Nokian huippuvuosina. Oulussa on runsaasti sekä pieniä startup-yrityksiä että ulkomaisia sijoittajia.

Yritystarpeiden suuri määrä ei kuitenkaan korreloi hakijoiden määrän kanssa. Tilanne saattaa olla jopa niin kurja, että yritys ei pääse edes haastatteluvaiheeseen harvalukuiseksi jääneen hakijaryhmän kanssa. Jatkuvasti kehittyvällä IT-alalla kokeneidenkin hakijoiden osaaminen voi olla jo vanhentunutta. Lisäksi pitkä työkokemus voi olla hyvin erikoistunutta esimerkiksi johtotason tehtäviin, vaikka pienissä ja keskisuurissa yrityksissä tarvittaisiin käytännön osaajaa ja monen asian yhtäaikaista hallintaa. Uutta osaamista ja moniosaajia saakin koulutusohjelmien kautta.

Edellinen Oulun Code Academy -koulutusohjelmatoteutus alkoi maaliskuussa, ja nyt haku on käynnissä toiseen ohjelmaan. Tämä kertoo kovasta IT-alan osaajatarpeesta Oulun seudulla. Esimerkiksi FixUi-niminen ohjelmistoyritys on saanut kaivatun lisäosaajan Code Academyn kautta.

”Saimme Tuomaksesta tosi hyvän ja itsenäisen, motivoituneen työntekijän. Pienessä yrityksessä kaikkien on oltava kädet savessa, ja Code Academyn kautta oikean henkilön löytäminen oli helppoa”, sanoo FixUin toimitusjohtaja Eeva Kangas.

Koulutusohjelman myötä osallistujille voidaan tarjota korkeatasoista koulutusta ja arvostettuja sertifikaatteja, joita yritys ei välttämättä muuten tarjoaisi henkilöstölleen.

”Usein lisäkouluttautumisen esteenä on todella kiireinen projektitilanne. Sitten kun projektien kanssa on hiljaisempaa ja olisi aikaa paneutua koulutuksiin, sopivia ei välttämättä ole tarjolla”, Eeva Kangas kertoo.

”Koulutusohjelmaosallistuja puolestaan ehtii käydä kaikki ne koulutukset läpi, jotka hyödyttävät sekä osallistujaa että firmamme toimintaa.”

Asioiden opettelulle on rauhassa aikaa, vaikka samaan aikaan koulutettava onkin myös mukana projekteissa. Osallistujat saavat valita koulutustarjonnasta ne koulutuspäivät, jotka tukevat omaa kehitystä. Samalla osallistuja saa yrityksen sisäisen mentorin ja koko muun työyhteisön tuen.

Tällä hetkellä käynnissä olevalle Code Academylle oli kova kysyntä. Kaikille 20:lle ohjelmassa aloittaneelle löytyi yrityspaikka, oli kyseessä sitten web-teknologioista kiinnostunut ammattikoodari tai uudesta alasta kiinnostunut aloittelija. Seuraava Code Academy alkaa heti edellisen päätyttyä syyskuussa, ja tilanne on edelleen sama: kysyntä on kova, ja mukana on paljon yrityksiä monin erilaisin tarpein.

Suosituimmat

Saattaisit olla myös kiinnostunut...

28.05.2020 — Tapahtuma

Elokuun webinaarivieraana OP Ryhmän Anna Haaman

Työelämän muutoksista keskusteleva webinaarisarjamme jatkuu jälleen elokuussa! 

Lue lisää
11.05.2020 — Uutinen

Työelämää uudistamassa -webinaarisarja jatkuu 2.6.!

Sarasen Työelämää uudistamassa -webinaarisarja käynnistyi toukokuussa suomalaisten yritysten osaamismurrosta käsittelevällä jaksolla.  Webinaarisarjamme...

Lue lisää
08.05.2020 — Uutinen

Saranen toteuttaa lyhytkoulutuksia lomautetuille ja työttömille ELY:n ja TE-palveluiden kanssa

Koronaviruksen takia työttömien ja lomautettujen määrä Suomessa on hurjassa nousussa. Työttömien ja lomautettujen tueksi ELY ja TE-palvelut ovat yhdessä...

Lue lisää