02.11.2016 — Uutinen

Työnhakijat ovat ottaneet äkkilähtöjä

Kirjoittaja
Hallinta

Saranen Consulting on käynnistänyt uuden Äkkilähtö työhön! –palvelun. Palvelussa työnhakijoita autetaan löytämään uusi työpaikka mahdollisimman nopeasti. Palvelu on herättänyt laajasti kiinnostusta ja palveluun on ilmoittautunut jo yli 100 työnhakijaa.

Työnhakijoiden kanssa on aloitettu palvelu räätälöimällä jokaiselle omaan tilanteeseen ja tarpeeseen sopiva tuki henkilökohtaisen työnhakuvalmentajan johdolla. Palveluun mukaan tulleet työnhakijat ovat olleet motivoituneita löytämään uuden työn nopeasti ja myös saamaan nopeasti apua omaan työnhakuunsa.

Äkkilähtö työhön! on osa työhallinnon tarjoamia pilottipalveluja, joissa etsitään uusia keinoja auttaa työnhakijoita takaisin työelämään. Moni osallistuja onkin kertonut yllättyneensä positiivisesti saatuaan TE-palveluilta viestin mahdollisuudesta osallistua tällaiseen palveluun.

Saranen Consulting tarjoaa työnhakijalle tukea esimerkiksi omien ydinosaamisten tunnistamiseen, markkinoimiseen sekä piilotyöpaikkojen löytämiseen. Työnhakijat pääsevät myös tapaamaan omaan alaan erikoistuneen rekrytointikonsultin Baronalta.

Saranen Consulting yhdistää voimansa Baronan kanssa

”Mietimme palvelua käynnistäessämme, kuinka voisimme tarjota työnhakijoille mahdollisimman hyvän tuen työnhakuun. Uskomme, että sparrauksen, työkalujen ja valmentamisen lisäksi, mahdollisuus oikeaan työhaastatteluun oman alan rekrytoinnit tuntevan rekrytointikonsultin kanssa sekä hänen palaute ja vinkit sopivista yrityksistä ja tehtävistä tuo palveluumme merkittävän lisäedun työnhakijalle” kertoo liiketoiminnan kehitysjohtaja Anu Ukonlinna Saranen Consultingilta.

Äkkilähtöjä on myös otettu

”On ollut ilo startata palvelu näin osaavien ja motivoituneiden työnhakijoiden kanssa. Olemme saaneet positiivista palautetta siitä, että he ovat saaneet heti uutta ajateltavaa ja vinkkejä, joita lähtevät sitten käytännössä omassa työnhaussaan soveltamaan” kertoo palvelusta vastaava projektipäällikkö Tiina Kivikanto.

”Myönteistä on ollut myös se, että sekä henkilökohtaiset tapaamiset että ryhmävalmennukset ovat herättäneet laajasti kiinnostusta ja aktiivisuus näkyy runsaana osallistumisena. Äkkilähtöjä on todella otettu!” Kahdeksan palvelussa aloittanutta työnhakijaa on jo solminut uudet työsopimukset ja muutama on löytänyt uuden työn rekrytoivan koulutusohjelman eli F.E.C.-ohjelman kautta.

”Palvelu tarjosi minulle loistavan mahdollisuuden kehittyä työnhakijana. Sain henkilökohtaista ohjausta valmentajaltani, joka auttoi minua löytämään itselleni mielenkiintoisen koulutusohjelman. Hakemukseni ei olisi noussut esiin ilman oman valmentajani kehittämisvinkkejä hakemukseeni ja CV:seeni. Lisäksi valmentajani tuella ja ohjauksella opin kertomaan paremmin osaamisestani ja tuomaan rekrytointitilanteessa esiin omia vahvuuksiani” yksi äkkilähdön ottanut osallistuja kuvaa kokemuksiaan.

Äkkilähtö työhön! tarjoaa työkaluja ja reitin uuteen työpaikkaan

Äkkilähdöllä sparrataan omaa työnhakua yhdessä työnhakuvalmentajan sekä rekrytoijan kanssa. Myös sparraus ja ideointi muiden osallistujien kanssa on ollut hedelmällistä ja saanut osallistujilta positiivista palautetta: ”Palvelu on antanut draivia työnhakuuni ja koulutuksista olen saanut hyvää tietoa, miten työmarkkinat toimivat ja miten voin tuoda esiin omaa osaamistani. Vertaistukiryhmissä olen päässyt juttelemaan samassa tilanteessa olevien ihmisten kanssa ja sparraamaan niin itseäni kuin toisiakin työnhaussa” kertoo yksi osallistujista.

Äkkilähtö työhön! -palvelu on osa Työhallinnon yksityisen työnvälityksen tulosperusteisia pilotteja ja se toteutetaan yhteistyössä Uudenmaan ELY-keskuksen ja TE-palveluiden kanssa. Kohderyhmänä ovat 3-6 kuukautta työttömänä olleet Uudenmaan alueen it-, digi-, markkinointi- sekä palvelualojen työnhakijat. Palvelussa ollaan mukana kunnes uusi työpaikka löytyy – kuitenkin maksimissaan seitsemän kuukauden ajan.

Suosituimmat

Saattaisit olla myös kiinnostunut...

10.05.2023 — Uutinen

Saranen X Skillcode – Rakennamme yhdessä vaikuttavia osaamisratkaisuja

Nykyosaajien osaamisen uudistaminen sekä jatkuva oppiminen ovat keskeisiä osaamispulan ratkaisun keinoja. Vauhdittaaksemme oppimisratkaisujen kehittämistä ja...

Lue lisää
25.11.2022 — Uutinen

Muutosturvalaki täydentyy 2023

Yhteistoimintalakiin liittyvä muutosturva saa alkuvuodesta 2023 lisäosan. Muutosturvan täydennyksellä pyritään parantamaan 55-vuotiaiden ja sitä vanhempien...

Lue lisää
29.09.2022 —

Nouse palkkahallinnon tehtäviin Accountorilla

Oletko kiinnostunut palkanlaskijan tai palkka-assistentin työstä? Nyt sinulla on mahdollisuus kasvaa näihin rooleihin. Järjestämme nimittäin Accountorin kanssa...

Lue lisää