07.05.2021 — Rekrytointi

Talous- ja palkkahallinnon työpaikkoja on paljon, asiantuntijoita vähän – mistä osaajat löytyvät?

Kirjoittaja
Saranen Consulting

Talous- ja palkkahallinnon konkarit eläköityvät vauhdilla. Tosiosaajien määrä on ollut laskussa jo pitkään, eikä nuorempaa väkeä saada houkuteltua alalle riittävästi. Osaajapula on talousalallakin todellisuutta.

Osaajien rekrytoitumista – toki hieman yllättäen – hillitsee myös heidän vaatimattomuutensa. Taitojen kiteyttäminen ja esiintuominen on havaintojemme mukaan kovienkin taitajien Akilleen kantapää. Omia kykyjä aliarvioidaan helposti, eikä hakemuksessa esimerkiksi huomata mainita jo opittuja taloushallinnon ohjelmia. Samaan aikaan olemme koulutuksissamme huomanneet, että jo yhdenkin ohjelman hallinta tekee seuraavien käyttöönotosta huomattavasti helpompaa.

Omaa osaamista aliarvioidaan helposti, eikä moni muista tuoda osaamistaan hakutilanteissa esiin.

Erilaiset yritykset, erilaiset tarpeet

Lienee sanomattakin selvää, että talous- ja palkkahallinnon tehtävät vaihtelevat vaativuudeltaan ja laajuudeltaan yrityksestä toiseen.

Ison yrityksen osto- ja myyntireskontra voi tarvita yhtä osaajaa, joka keskittyy yksinomaan näihin tehtäviin ja nauttii niiden rutiiniluonteisuudesta. Pienempi tilitoimisto voi sen sijaan hyötyä enemmän moniosaajasta, joka tarttuu monenlaisiin tehtäviin. Joku yritys taas kaipaa kasvaakseen alan tuoretta osaamista ja haluaa itselleen työntekijän, jolla on hallussaan uusimmat ohjelmistot.

Koulutusohjelmiemme hakijat ovat lähtökohdiltaan juuri yhtä monenlaisia kuin yrityksetkin: mukana on motivoituneita tekijöitä vastavalmistuneista aina kokeneisiin talousalan ammattilaisiin. Rekrytoivassa yrityksessä on hyvä muistaa, että hyviä ja yritykseen sopivia työntekijöitä voi löytyä myös vähemmän kokeneiden joukosta. Asiasisällöt ovat aina opittavissa, kunhan tahtotilaa oppimiseen vain löytyy.

Tavatessamme yritysten edustajia kartoitamme tarkkaan, mitä yrityksissä toivotaan: millaisiin tehtäviin ja millaisella taustalla tai persoonalla varustettua osaajaa etsitään.

DigiTalous Akatemiasta yrityksesi seuraava taloushallinnon ekspertti?

DigiTalous Akatemia -ohjelma on joustava systeemi, jonka avulla koulutettavien osaamista voidaan kehittää monenlaisiin suuntiin. Yritykselle esitellään hakijat, jotka vastaavat juuri haluttua osaamista: heissä on monenlaisia lahjakkuuksia controllereista kirjanpitäjiin ja palkanlaskijoista sovelluskonsultteihin.

Espoolainen tilitoimisto on löytänyt rekrytoivan koulutuksen avulla useita työntekijöitä, joilla osaaminen ja asenne ovat kohdillaan. Lue kokemuksia onnistuneista rekrytoinneista!

Persoona ja motivaatio ratkaisevat hakijan pääsyn mukaan ohjelmaan, ja näistä innokkaista esittelemme kullekin yritykselle heidän toimintakulttuuriinsa parhaiten sopivat henkilöt. Tavatessamme yritysten edustajia kartoitamme tarkkaan, mitä yrityksissä toivotaan: millaista taustaa, millaisiin tehtäviin ja millaisella persoonalla.

Olemme järjestäneet digitaalisen talous- ja palkkahallinnon koulutusohjelmia jo kuudentoista vuoden ajan eri puolilla Suomea, joista on rekrytoitu yli 500 uutta osaajaa erilaisiin asiantuntijarooleihin. Sarasen rekrytoivissa koulutusohjelmissa pitkän aikavälin keskiarvona 85 % osallistujista työllistyy koulutusohjelman päätteeksi. Tämä kielii siitä, että yritykset ovat olleet erittäin tyytyväisiä ohjelman kautta löydettyihin henkilöihin ja pitävät talon tavoille oppineet mielellään mukana jatkossakin.

Vaikka valmista taloushallintoeksperttiä ei löytyisikään, oikealla asenteella varustetusta henkilöstä kasvaa sellainen. Aidot työtehtävät yrityksessä auttavat koulutettavaa sitoutumaan yritykseen pitkäksi ajaksi.

Sarasen kokeneet rekrytoinnin asiantuntijat auttavat yrityksiä löytämään oikeanlaiset henkilöt oikeanlaisiin tehtäviin. Tämä säästää myös rekrytointiprosessiin kuluvaa aikaa ja rahaa.

 

Kuuluuko suunnitelmiinne uuden talous- ja palkkahallinnon osaajan rekrytointi? Lue lisää DigiTalous Akatemiasta täältä! 

Suosituimmat

Saattaisit olla myös kiinnostunut...

09.04.2024 — Organisaation muutostilanteet

Inhimillisyys apuun muutosneuvotteluissa

Sanalla muutosneuvottelut – ja sen edeltäjällä, yhteistoiminta- eli yt-neuvotteluilla – on karu kaiku. Vaikka neuvotteluita voidaan käydä monenlaisissa...

Lue lisää
28.03.2024 — Uutinen

Tiedote: Mirja Hosionaho aloittaa Sarasen toimitusjohtajana 1.4.2024

Sarasen toimitusjohtajana toiminut Janne Lindfors siirtyy Oppiminen ja Hyvinvointi – liiketoiminta-alueen vetäjäksi Baronalle. Sarasen toimitusjohtajana...

Lue lisää
19.03.2024 — Organisaation muutostilanteet

Älä unohda itseäsi, esihenkilö!

Muutosneuvottelut ovat raskaita prosesseja koko työyhteisölle – myös esihenkilöille. Vaikeassa tilanteessa kaikki menee harvoin nappiin, ja esihenkilöiden...

Lue lisää