Työnhaku on kovaa työtä – kolme vinkkiä jaksamiseen
4.5.2016 | Uutiset

Terveellisen elämän lautasmallia kannattaa noudattaa myös työnhaun aikana.

Työnhaku on kovaa työtä – kolme vinkkiä jaksamiseen

Työnhaku on työttömälle kokopäivätyötä. Ja kuten muutkin työt, välillä se stressaa ja ahdistaa – etenkin, jos sopivaa työtä ei tunnu löytyvän. Kun vastoinkäymiset kasaantuvat ja puhti vähenee, on tärkeää huolehtia itsestään niin fyysisesti kuin henkisestikin. Kokosimme muutaman vinkin, joiden avulla työnhaku ja samalla koko arki sujuvat paremmin.

Hyvinvoinnilla on todella iso merkitys etenkin nykyään, kun rekrymarkkinat ovat muuttuneet.

– Työnhakijalta vaaditaan ihan eri tavalla aktiivisuutta, innovatiivisuutta ja aloitteellisuutta, muistuttaa johtava konsultti Marjukka Varis Saranen Consultingista.

Ole armollinen itsellesi

On vaikeaa pysyä positiivisena, kun postilaatikkoon kilahtaa taas yksi ”Kiitos, mutta valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun” –viesti. Myönteiset ajatukset kuitenkin laajentavat ajattelu- ja toimintavalikoimaa, joten niistä kannattaa pitää kynsin hampain kiinni. Hyvistä suorituksista pitää muistaa onnitella itseä!

– Aina positiivisuuteen ei kuitenkaan pysty ja se pitää vain hyväksyä. Myös ikäviä tunteita pitää käsitellä.

Jos esimerkiksi lupaavalta vaikuttaneen työnhaun kanssa nouseekin tie pystyyn, kannattaa miettiä, olisiko voinut tehdä jotain paremmin. Kun tietää tehneensä parhaansa, epäonnistuminen on helpompi hyväksyä.

– Osa työnhausta on aina puhdasta onnea, Varis muistuttaa.

Pidä vapaata

Työssäkäyvätkään eivät puurra kellon ympäri, joten miksi työttömän pitäisi? On täysin perusteltua pyhittää illat ja viikonloput omaksi ajaksi, jolloin saa tehdä mukavia asioita.

– Kannattaa purkaa päivän tekemiset tehtäviksi, on kyse sitten kiinnostavien organisaatioiden etsimisestä, verkostoitumisesta tai työhakemuksen kirjoittamisesta. Kun päivän tehtävät on hoidettu, alkaa vapaa-aika.

Yleinen ongelma työnhaussa on se, että hakija potee huonoa omatuntoa, jos ei kirjoita päivän aikana tiettyä määrää työhakemuksia. Määrän sijaan kannattaa kuitenkin keskittyä laatuun; on turha nakella hakemuksia joka suuntaan, jos paikat eivät ole itselle relevantteja.

Huolehdi fysiikastasi

Kun kroppa voi hyvin, myös aivot toimivat paremmin. Siksi on syytä pitää huolta myös fyysisestä kunnosta syömällä hyvin, nukkumalla tarpeeksi ja liikkumalla.

– Jokainen tietää, miten käy jaksamiselle, jos syö miten sattuu ja nukkuu neljä tuntia yössä. Ajatustyön rinnalle kaivataan välillä ruumiillista tekemistä, Marjukka Varis sanoo.

Lisätietoja:

Johtava konsultti

Marjukka Varis
Saranen Consulting
p. 0400 505426
www.saranen.fi

Lisää aiheesta

Ota yhteyttä

Henkilötietoja käytetään Saranen Consulting palveluista kertomiseen yhteydenoton yhteydessä. Lue lisää henkilötietojen käsittelystämme tietosuojaselosteestamme.